The National: Hauista, Obama!

The National ei halua ujuttaa politiikkaa musiikkiinsa, mutta on muuten ottanut kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.

Teksti: Annastiina Airaksinen, kuva: Keith Klenowski

The Nationalin laulaja Matt Berninger myöntää, että oli hieman ironista, kuinka Barack Obaman presidentinvaalikampanjan tunnuskappaleena soi Nationalin politiikanvastainen pienoishitti Fake Empire. Viime lokakuisten vaalien alla myytiin jopa Obaman kuvalla varustettuja Mr. November -paitoja.

Vieläkö yhtye seisoo presidenttinsä tukena?

”Vuosi on ollut turhauttava”, Matt huokaisee.

Laulajan mielestä Obama on yrittänyt saada tukea mielipiteilleen, mutta hänen virheensä oli olla liian optimistinen, etteivät republikaanit asetu hänen tielleen.

”Kävi ilmi, että poliittinen systeemimme on todella hajalla”, Matt toteaa.

Obama on nyt tajuamassa, että hänen pitää vain puskea ajatuksensa väkisin läpi, kuten George W. Bush teki.

”Bush teki mitä huvitti. Kidutti ihmisiä ja lähetti ihmisiä sotaan. Obaman pitää ruveta käyttämään hauista.”

Mattin mielestä Nationalin albumeilta ei välttämättä kuule, mitä puoluekantaa yhtye edustaa. Saksalaiset luulivat bändiä sen nimen takia peräti fasistiseksi. Matt sanoo musiikin olevan pakopaikka tällaisista asioista.

”Politiikka tulee mukaan emotionaalisina reaktioina, muttei mielipiteinä tai ideologioina.”

Kitaristi Aaron Dessner sanoo uudella High Violet -albumilla olevan Afraid of Everyone -kappaleen kertovan amerikkalaisesta yhteiskunnasta.

”Emme ole halunneet bändin olevan alusta poliittisille viesteille, mutta tämä on vain reaktio siihen, miten outo ja sekopäinen amerikkalainen yhteiskunta on nyt”, Matt lisää.

Aaron on aiemmin työskennellyt AIDSia vastaan taistelevassa Red Hot -järjestössä, joten hänelle oli luonnollista olla kokoamassa järjestön hyväntekeväisyysalbumia.

”Nationalissa me olemme kaikki intohimoisia ihmisiä, hyvin liberaaleja ja välitämme muista. Miksei voisi käyttää tuntemaansa muusikoiden verkostoa hyvään tarkoitukseen? Se sopii meille paremmin kuin suoraan politiikkaan vaikuttaminen.”

Lue koko haastattelu Rumbasta 6/10. Lehti on myynnissä 20.5. asti.