Tuuttis tulee, oletko valmis?

Monessa mukana olleen räppäri Tuuttimörön flow rullaa myös soolona. Kaveri hoitaa hommansa tyylillä, arvioi Heini Strand.

Teksti: Heini Strand, kuva: Monsp

Tuuttimörkö: On totta

Monsp

Itseironia on paras ironia.

Tuuttimörkö on samaa sakkia Eevil Stöön ja DJ Kridlokkin kanssa. Jäljessä mainittujen Memphis-rap-pastissi on ollut mielestäni aina sen verran junnaavaa ja yksitoikkoista, ettei vitsi ole biisiä pidemmälle naurattanut.

Tuuttimörkö sen sijaan yllättää. Hän hoitaa hommansa tyylillä. Kridlokkin tuottamat taustat vaihtelevat lempeästä funkista synkkään tasabiittiin, mikä tekee levystä mielenkiintoisen. Mikissä vierailevat alan kaverit Koksukoosta Pikku Herkkoon.

Kappaleet ovat pääasiassa hauskoja, väliin tunteellisiakin. Tuuttimörkö latelee säkeenylityksillä leikkivät riiminsä letkeästi. Itseironiaa on paljon ja se on hyvää. Esimerkiksi Viimeinen hidas, Mä kävelen tätä kävelyä ja Pitkät vitut blogosfääriin osuvat asioiden ytimiin.

Tuuttimörkö ei tekeydy sen tärkeämmäksi kuin on (”Tää ei oo hiphop-renessanssi / Tää oon vaan tällanen levy”), mutta tietää toki pelisäännöt. ”Oikeat gangsterit ei osaa mennä internettiin”, kiteyttää Tuuttimörkö pelin hengen Pitkät vitut blogosfääriin -kappaleella.

Arvio on julkaistu Rumbassa 2/13.