Underoath: ”Emme saarnaa ja messua, mutta Jumala on mukana meidän jokaisen elämässä”

Vaikka kristillinen post-metalcore tuo mieleen lähinnä seurakunnan epätoivoiset yritykset tuoda uskontoa lähemmäs nykynuorisoa, Underoath on onnistunut raivaamaan tiensä niin metallipiireihin kuin Warped Tourillekin.

Teksti: Verna Vuoripuro, kuva: EMI

Onko Underoath kourallinen hyvää screamoa soittavia, pahiksiksi tekeytyviä hyviksiä? Sitä päätin kysyä bändin kitaristilta James Smithiltä.

Virgin Oilin takahuoneessa minua odottaa lähes kaksimetrinen, hymyilevä tyypillisen nariseva floridalainen, jonka silmänalusten tummuusasteesta voi hyvin päätellä väsymyksen tilan. Jamesin valkaistu hymy ja hieman keskenkasvuisen nuoren miehen elkeet eivät yllätä. Kuka sanoi, etteivät ennakko-odotukset ikinä pidä paikkaansa?

”Me olemme vain joukko hyviä ystäviä, jotka soittavat meluisassa bändissä, ovat rehellisiä ja pyrkivät tekemään parasta mahdollista musiikkia.” Näin kuvailee unelmavävylinjalle heti kättelyssä heittäytynyt James bändiään.

Underoath on kokenut monia jäsenmuutoksia, ja ainoana alkuperäisenä yhtyeessä soittaa enää rumpali Aaron Gillespie. Monet tuntevatkin bändin lähinnä tämän lavan ulkopuolella aneemiselta näyttävän, mutta keikalla ilmiömäistä energiaa pursuavan rumpalilahjakkuuden ansiosta.

Kateutta tai huomiosta kilpailua ei kuitenkaan bändin sisäisissä kemioissa ole havaittavissa, ainakin jos Jamesin vakuutteluihin suostuu uskomaan.

”Kaikki on hyvin, ja me kaikki olemme kavereita!” James ilmoittaa ja sanoo itse jopa hieman kaihtavansa keskipisteenä oloa.

Kun keskustelu kääntyy uskontoon, puhetulva pääsee vihdoin valloilleen. Tosin puhetulvalla tarkoitan tässä tapauksessa vain parikymppisen lumeen ja kylmyyteen kyllästyneen nuoren miehen mittakaavassa suurta avautumista.

”Underoathin musiikissa voi mielestäni kuulla kristityn taustamme. Emme tahtoneet laulaa demoneista, joten sana ’kristitty’ sopi tyylilajimme eteen. Emme saarnaa ja messua, mutta Jumala on todella ollut mukana meidän jokaisen elämässä ja auttanut vaikeina aikoina”, James kertoo.

Omakohtaisista kokemuksista James jatkaa vielä huimaa tarinointiaan: ”En näe itseäni uskovaisena tai osana jotakin yhteisöä. Olen kristitty, mutta siinä se.” Pyhä henki ei siis ihan vielä ole ottamassa soittimia haltuunsa.

Underoathin tiukkaa livesoitantaa voi nykyisin kuulla myös tallenteelta. Abbey Road Live -julkaisusarjan yhteydessä on äänitetty Underoathin konserttitaltiointi. Itse Abbey Roadin taikaa ei tosin bändi saanut kokea, sillä keikka nauhoitettiin Euroopan-kiertueen ensimmäisellä keikalla.

Studioon bändin olisi tarkoitus ehtiä ensi kesäkuussa. Euroopan-kiertueen jälkeen pojat kirjoittavat uutta materiaalia, jonka luonteesta tosin Jamesilla ei ole vielä tietoa.

”Se tulee todennäköisesti olemaan hyvin samankaltainen kuin Underoathin kaksi edellistä albumia, mutta toki yritämme olla luovempia ja tuoda levylle jotakin uutta.”

Studion jälkeen bändi soittaa myös muutamilla festivaaleilla, mutta suurin osa kesästä kuluu käytännössä uuden albumin hiomiseen.

Tiedustellessani Jamesin omaa musiikkimakua esiin nousevat lähinnä singer/songwriter-tyyliset melodiset artistit. Mekastuksesta hän nimittäin saa kuulemma tarpeekseen jo soittaessaan Underoathissa. Itse yhtyeen musiikkiin vaikuttaneista bändeistä James taas mainitsee arvattavasti Jimmy Eat Worldin.

Lopuksi tämä unelmien poikamies tahtoo vielä ruveta korniksi ja kiittää fanejaan ja Rumban lukijoita tuesta, ymmärryksestä ja Underoathin musiikin kuuntelemisesta.

Eivät nämä herra Smithin löpinät minua vielä ihan saaneet liittymään takaisin kirkkoon, mutta uskoni itse Underoathin musiikkiin ei järkkynyt.