2000-luvun parhaat kotimaiset itkettävät indiealbumit tehnyt artisti palaa estradeille Valoa-festivaaleilla – näkee pelkkiä varjoja

Valoa tarjoaa muun muassa Janne Laurila.

19.01.2017

Kahdeksatta kertaa järjestettävä Valoa Festival on täydentänyt esiintyjälistaansa. Tampereen ydinkeskustassa 17.-18. helmikuuta järjestettävän kaupunkifestivaalin ohjelmisto on nyt valmis.

Festivaalen kansainvälisen kaartin viimeistelee The Posies -yhtyeestä tunnettu yhdysvaltalaismuusikko Ken Stringfellow. Erikoiskeikkoina nähdään Radio Helsingin musiikkipäälliköksi vastikään valitun Paperi T:n dj-setti sekä Janne Laurila esittämässä vuosituhannen vaihteessa toimineen Office Building -yhtyeensä materiaalia. Etenkin viimeinen esiintyjä saanee kaikki villapaita-indien ystävät riemun partaalle. Tokihan Laurila on sooloillut Office Buildingin jälkeen, mutta tämä on ensimmäinen kerta ainakin julkisesti, kun mies soittaa OB:n kappaleita suuremmale yleisölle.

Muita uusia buukkauksia ovat kovassa nousussa oleva, duokeikan heittävä Litku Klemetti sekä yhtä mainio Hulda Huima ja Hitaat Sekunnit. Myös Salaliitto, kovassa nosteessa oleva Kauriinmetsästäjät, joulukuussa uuden pitkäsoiton tipauttanut Polarin Sieppari sekä Maria ja Marsialaiset -superkokoonpano esiintyvät festivaaleilla.

Kun aiemmin oli jo julkistettu esimerkiksi Dr. Feelgoodin riveistä tunnettu brittilegenda Wilko Johnson, grimeartisti AJ Tracey sekä Silta-sarjan tunnusmusiikistakin tuttu tanskalaisbändi Choir of Young Believers, niin hyvältähän tuo vaikuttaa!

Mainitaan vielä erikseen Svart Recordsin kuratoima proge-ilta (Wigwam Revisited, Vesa Aaltonen Proge Band, Sammal), joka tuonee mukava makean tuoksun Tampereen tunnelmallisen yöhön.

Festivaalien Facebook-sivuille pääset tästä.

Lisää luettavaa