Emostelevan Disco Ensemble -nokkamiehen yllättävä sooloprojekti lähtee kiertueelle – Uusi kappale julkaistu

Hisseriltä tuli jälleen uusi video.

17.02.2015

Disco Ensemblen laulajana tunnettu Miikka Koivisto julkaisee Hisser-nimen alla debyyttialbuminsa 8. toukokuuta. Nyt albumilta on julkaistu jo kolmas single. Singlen nimi on Alienhood, ja se jatkaa edellisten singlejulkaisujen linjalla: elektroninen äänimaailma yhdistyy katkeransuloisiin, melankolisiin melodioihin.

Videon näet alta.

Hisser aloittaa pian myös keikkailun. Keikkakokoonpanoon kuuluu Miikka Koiviston lisäksi Lasse Lindfors sekä Seidi Guzejev. Ensi torstaina Hisser soittaa debyyttikeikkansa Roihuvuoren Hard Rock Housessa. Myöhemmin keväällä Hisser esiintyy myös esimerkiksi Berliinissä sekä Seinäjoen Provinssissa.

Lisää luettavaa