”En pidä sanomasta, se on väsynyt” – Eminemin yllätysalbumin vierailija ei pitänyt kuulemastaan

Justin Vernon ei pitänyt kuulemastaan.

01.09.2018

Bon Iveristä tuttu Justin Vernon vieraili Eminemin tuoreella yllätysalbumilla Kamikaze. Ilmeisesti Justin Vernonin päätyminen Eminemin levylle oli jonkinlainen sattuma, koska Vernon ei ollut studiossa tekemässä kappaletta yhdessä Eminemin kanssa, vaan hänen osuutensa on peräisin aivan jostakin muusta sessiosta.

Eminem räppää kappaleella Tyler, The Creatorista hyvin alatyyliseen sävyyn. Eminemin mukaan Tyler, ei ikinä tehnyt (create – creator) mitään ja ymmärtää miksi Tyler kutsui itseään ”hinttariksi” ja totesi vielä perään Tylerin olevan narttu.

Tästä Vernon ei ilmeisesti ole pitänyt ja oli myös pyytänyt, että kappaleen sanoituksia muutettaisiin. No näin ei tapahtunut. Vernon kuitenkin toteaa, että hänen mielestään Eminem on yksi parhaimmista räppäreistä, mutta enää tänäpäivänä ei pitäis käyttää tuollaista kieltä.

Vernon ei ole ensimmäistä kertaa räppilevyllä mukana. Vernon on jo pitkään tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Kanye Westin kanssa. West ja Vernon ovat myös tehneet kappaleensa hyvin pitkälti yhdessä ja West hehkuttanut Vernonia yhdeksi parhaimmista jätkistä ikinä.

Kuuntele Eminemin ja Vernonin yhteiskappale Fall alta.

Lisää luettavaa