Kaivetaanpas ne nahkatakit ja nihkeä asenne esiin – 1990-luvun seksisymboli tulee Suomeen ensimmäistä kertaa

23.03.2016

The Verve -yhtyeen keulahahmona ja sittemmin sooloartistina tunnetuksi tullut Richard Ashcroft konsertoi Pori Jazzissa perjantaina 15. heinäkuuta. Ashcroft ei ole ennen Suomessa esiintynyt.

Ashcroft on parhaiten tunnettu The Verve -yhtyeestä, joka oli Gallagherin veljesten suosikkiyhtyeitä 1990-luvulla. Kovin huumehista psykedeelistä rockia 1990-luvulla kolmen albumin verran pihalle puskenut The Verve iski kultasuoneen Urban Hymns -albumillaan. Legendaarisesta videosta tunnettu Bitter Sweet Symphony sekä The Drugs Don’t Work olivat kappaleita, jotka soivat jatkuvalla syötöllä tuolloin brittipop-unelmaansa (lue: lageria, gin&tonicia ja huonoa seksiä) elävien nuorten aikuisten cd-soittimissa. Luiseva Richard Ashcroft nousi myös brittipop-maailman seksisymboliksi.

Yhtye hajosi vuonna 1999, mutta palasi hetkeksi yhteen vuonna 2007.

Richard Ashcroft esiintyy Pori Jazzissa soolona pelkän akustisen kitaran säestyksellä. Konsertin ohjelmisto koostuu sekä artistin soolouran että The Verven aikaisista kappaleista.

Lisää luettavaa