Kolumni: Oodi Pate Mustajärvelle

Siinä missä keski-ikäistyminen on saanut Morrisseyn ja Röyhkän paljastamaan todelliset kasvonsa, Pate Mustajärvi on osoittanut olevansa liberaalimpi kuin moni ehkä tajusikaan, kirjoittaa Mervi Vuorela.

27.09.2018

Kun olin teini, pidin Popedaa junttibändinä. Pate Mustajärvi oli mielestäni kiimainen ukkometso, jota ei kiinnostanut mikään muu kuin taikinan vaivaaminen, hiivojen heittäminen ja munan laittaminen pullien päälle.

Toista koulukuntaa olivat Morrissey ja Kauko Röyhkä – tiedostavat humanistit, jotka ymmärsivät ulkopuolisuuden kokemusta. Kun Pate villitsi haara-asennossa maakuntien kansalliskonservatiivista kansanosaa, Morrissey ja Röyhkä tarjosivat samastumispinnan kaltaisilleni erilaisille nuorille.

Ööh, kuinka vitun kujalla olinkaan?

Viime vuodet ovat olleet kiusallista aikaa Morrisseyn ja Röyhkän faneille. Morrisseysta on kuoriutunut kansallismielinen Brexit-intoilija, joka karsastaa islaminuskoa ja kulttuurien sekoittumista. Röyhkä taas on väheksynyt #metoo-kampanjaa, normalisoinut koulukiusaamista ja ollut huolissaan maailman uhanalaisimman lajin eli valkoisen heteromiehen kohtalosta.

Pate Mustajärvi on aina ollut, noh, Pate. Öyhöttämisen sijaan hän on keskittynyt keikkailuun ja jättänyt identiteettinsä määrittelyn muiden huoleksi. Siksi tiedämme lopulta aika vähän henkilöstä nimeltä Pate Mustajärvi ja enemmän mielikuvasta nimeltä Pate Mustajärvi. Se on stereotypia vähän juntista artistista, joka tekee oodeja makkaralle ja esiintyy kansan syville, suomileijonariipusta kantaville riveille.

Miten lähelle todellisuutta tuo mielikuva pääsee? Katsotaanpa.

Vuonna 1978 Popeda julkaisi esikoissinglensä Hei mies. Siinä lauletaan perheväkivallasta:

”Hei mies sut on kasvatettu luulemaan / ­Ettet tunteitasi näyttää, etkä itkeä saa /
­Ne sanoo onhan sulla hyvin, onhan sulla työ / Ja niinhän ne kaikki muutkin vaimoja lyö.”

Jo samana vuonna Popedalta ilmestyi kappale Oodi Tom Robinsonille. Se ylisti homoseksuaalia brittimuusikkoa Tom Robinsonia.

”Hän on rokkibändin pomo / Hän on tunnetusti homo / Hän tietää mitä erilaisuus on / Hän laulaa meille niistä / Jotka ketään eivät riistä / Mutta silti saavat muiden tuomion.”

Pitäisikö tästä päätellä jotain?

Vuosien varrella Mustajärvi on laulanut monista muistakin konservatiiviselle machomiehelle sopimattomista aiheista (joita en nyt tässä ala tilanpuutteen vuoksi luettelemaan). Uusin single Suomen leijona kertoo oman arvonsa tuntevasta suomalaisnaisesta, jota mies ei voi alistaa. Pahoittelut vaan kaikille talvisota- tai viina-aiheista biisiä toivoneille.

Siinä missä keski-ikäistyminen on saanut Morrisseyn ja Röyhkän paljastamaan todelliset kasvonsa, Pate Mustajärvi on osoittanut olevansa liberaalimpi kuin moni ehkä tajusikaan. Hän on antanut medialle humaaneja lausuntoja erilaisista vähemmistöryhmistä ja osoittanut, että kovan jätkän käsite on itse asiassa varsin taipuisa.

Kova jätkä voi laittaa keikkansa taustalakanaksi sateenkaarella varustetun My Little Pony -kankaan. Kova jätkä voi heittää leijonakorun kaulastaan protestiksi rasismille. Kova jätkä voi joskus syödä linssikeittoa ilman, että hänellä alkavat kuukautiset tai hänen perseeseensä ilmestyy dildo, kuten suomalaisille varusmiehille kuulemma on käymässä armeijan kasvisruoka-gaten myötä.

Edesmennyt toimittaja Perttu Häkkinen kirjoitti Rumbaan (20/2007) tekemässään Popeda-kokoelman arvostelussa, että ”Popeda ei pyri olemaan rock. Popeda todella on rock”.

Samaa voi sanoa Pate Mustajärvestä. Hän ei pyri olemaan kova jätkä. Hän todella on kova jätkä, ja kovan jätkän ei tarvitse suojella itseään tai maailmankuvaansa painamalla muita alaspäin.

– Mervi Vuorela
Kirjoittaja on Rumban toimitussihteeri, joka on syntynyt samana päivänä kuin Pate Mustajärvi.

Lisää luettavaa