Nyt kolisee! Parikymmentä suomiräppäriä pisti J. Karjalaisen hittilevyn uusiksi

Tänään tiedotetaan sangen kiinnostavasta albumista: J. Karjalaisen Et ole yksin -levyn räppiversiosta. Tekijöinä on melkoinen kavalkadi kovia nimiä.

Teksti: Anna Brotkin

Paleface on kaikessa hiljaisuudessa luotsannut eteenpäin kunnianhimoista hanketta, jonka ensimmäiset hedelmät ovat kuultavissa nyt. Tänään julkaistavat Miljoona vuotta ja Nykyään näin ovat biisejä Nyt kolisee -levyltä, joka on suomiräppäreiden hatunnosto J. Karjalaiselle.

Albumilla 24 räppäriä ja kahdeksan räppituottajaa esittelevät omat näkemyksensä Karjalaisen vuosi sitten ilmestyneen, ylistetyn Et ole yksin -levyn biiseistä. Lopputulos on muutaman kuuntelun perusteella erittäinkin validia tavaraa.

Projekti sai alkunsa viime kesänä kun Karri ”Paleface” Miettinen törmäsi J. Karjalaiseen ja tämän rumpaliin Janne Haavistoon Ruisrockin bäkkärillä. Keskustelun lomassa Haavisto tokaisi, että Karjalaisen uuden levyn basso- ja rumpukuviot sisältävät ”yllättävän paljon kätkettyä hiphopia”. Puoli vuotta eteenpäin Miettinen oli koonnut jengin kasaan ja levy oli jo tehty.

Kyse ei ole remixistä eikä covereistakaan. Biisit on rakennettu alkuperäisten biisien kokonaisista studioraidoista, joille tuottajat ovat saaneet tehdä mitä lystäävät. Lopputulos on laaja skaala tämän päivän suomiräppiä roots-reggaesta dubstep-synkistelyihin ja bileräpistä länsi-saharalaiseen gnawa-musaan.

Levyllä räppää iso liuta nimiä, muun muassa Asa, Solonen & Kosola, Pyhimys & Paperi T, Tommy Lindgren, Timo Pieni Huijaus, Stepa & Are, Heikki Kuula, Kube ja Paleface itse. Räppäreiden mukaan houkuttelu ei ollut Palefacelle ongelma.

”Jukka on aina ollut suomalaisille olemassa. Jopa homekorvaräppärit ryhdistäytyivät heti kun Jiin nimi mainittiin”, Paleface kertoo.

Levyn tuotannosta vastasivat muun muassa Kalifornia-Keke, DJ Polarsoul, Jonas Karlsson, Abdissa Assefa ja Johannes Naumanen. Osa samplaa alkuperäistä hyvinkin uskollisesti ja osassa on loikattu hyvinkin kauas. Hyvä niin!

Palefacelle projekti on eräänlainen pelinavaus, jossa aiemmin toisiaan viimeiseen asti karttaneet suomirap ja suomirock kättelevät.

”Suomirap on kasvanut siihen pisteeseen, että tällainen on mahdollista. Jos aiemmin räppäreihin suhtauduttiin vähän outolintuina, niin ehkä kohta ollaan siinä pisteessä, että Asa ja Pyhimys ovat tekstittäjinä samassa kastissa Samuli Putron ja kumppaneiden kanssa.”

Levyn nimi Nyt kolisee syntyi, kun Paleface alkoi kelailla anagrammeja alkuperäisestä nimestä. Kannessa voisi siis lukea myös vaikkapa ”Lento eksyi” tai ”Into sylkee”.

Sama idea oli levyn sisällön kanssa: tehdä anagrammi J. Karjalaisen musiikista. Räppituottajat saivat alkuperäisen levyn palaset käsiinsä ja kokosivat niistä jotain uutta, Miettinen selittää.

”Muutenkin kuin ajatuksen tasolla. Levy on vuoropuhelu suomiräppäreiden ja J. Karjalaisen välillä. Jiin nimi ja viittaukset biiseihin vilahtelevat räpeissä tiheään, ja Karjalaista puhutellaan.”

Et ole yksin -levyä varten J. Karjalainen kehitteli alter egon Markun, menneen maailman miehen, joka biisien kautta keskusteli sekä Karjalaisen itsensä että suomalaisen yhteiskunnan kanssa. Räppäreiden ja heidän alter egojensa mukaantulo lisää asetelmaan vielä enemmän kierroksia.

Yksi Et ole yksin -albumin kappaleista on räppäreiden levyllä kahteen kertaan. Se on tietysti Mennyt mies. Levyn keskivaiheille sijoitetusta Asan Yhes yös -biisistä alkuperäistä on hankala tunnistaa, ellei tiedä sitä etsiä. Levyn päättävä Historiaa sen sijaan käyttää Karjalaisen alkuperäistä Mennyt mies -lauluraitaa ja antaa kuulijalle sen, mistä aiemmin on kiusoiteltu.

Karjalainen itse on ollut myötävaikuttajana projektissa.

”Jii tajusi heti tämän jutun eikä halunnut liikaa vaikuttaa lopputulokseen”, Paleface kertoo. ”Hän tuntui olevan jopa tyytyväisempi, mitä kauemmas alkuperäisistä oli menty.”

Miettisen mielestä on enemmän kuin luonnollista naittaa yhteen juuri J. Karjalainen ja hiphop, sillä molempien juuret ovat mustassa musiikissa. Hän näkee, että samankaltainen yhteistyötoiminta olisi suotavaa laajemmassakin mittakaavassa.

”On älytöntä, että levy-yhtiöt istuvat hienojen mastereiden päällä”, Miettinen puuskahtaa.

”Yleensähän ajatellaan, että räppärit haluavat varastaa sampleja, mutta pitäisi nähdä, että uusien biisien tekeminen hyödyttää kaikkia. Kuulija menee sen alkulähteen äärelle. Haaveilen pankista, jonne artistit ja levy-yhtiöt luovuttavat levyjensä moniraidat muiden artistien käyttöön.”

Nyt kolisee julkaistaan 4. huhtikuuta.