R&B-tähti Ariana Grande näpäyttää miesräppäreitä naisia alentavista sanoituksista

R&B-laulajana ja näyttelijänä tunnettu Ariana Grande on kritisoinut musiikkialaa kaksinaismoraalista, joka koskee miesten ja naisten kirjoittamia kappaleita eroamisesta. Itse räppäri Big Seanista viime vuonna eronneen Granden mukaan miehille sallitaan erilainen tapa puhua eroamisesta.

”Kun miehet puhuvat naisista lauluissa, se on sellaista kuin Oh, hell yeah, hos and bitches”, Grande kuvaili brittimedia Mirrorin mukaan.

”Ja sitten jos nainen tekee kappaleen eroamisesta, ihmiset ovat että ”vau, en voi uskoa että hän teki sen” tai ”mikä lutka””, Grande toteaa.

Jo ennen Granden ja Big Seanin eroa, Sean käytti usein kappaleissaan sanoja ”hos” ja ”bitchest”. Mirror mainitsee räppärin käyttäneen esimerkiksi Draken kanssa tehdyssä biisissä säettä: ”Ho, shut the fuck up!”

”Olipa kyse sitten musiikkiteollisuudesta tai tosielämästä, tällainen standardi tulee hajottaa ja nopeasti,” Grande julistaa.

Ariana Grande on aiemminkin puolustanut sukupuolten välistä tasavertaisuutta mediassa. Esimerkiksi loppuvuodesta hän puuttui radiohaastattelussa haastattelijan esittämiin seksistisiin kysymyksiin.

 

Lisää luettavaa