Tommi Läntinen, minä pidän sinusta. Minä todella pidän sinusta.
Jossakin vaiheessa uraasi sinulle naureskeltiin. Syvälle sydämeen sattuu. Minä en nauranut. Olen aina uskonut sinuun, sillä sinussa rehellisyyttä. Sen näkee silmistäsi.
Pari vuotta sitten otit Femmagaalassa lavan haltuusi tavalla, joka nosti hymyn kaikille paikalle saapuneiden huulille. Voitit Anteeksi-Femman, joka oli kädenojennus suuntaasi kaikista niistä pottuiluista, mitä media oli sinulle huudellut. Otit asian huumorilla, ja sait ansaitusti raikuvat aplodit.
On kuitenkin tiettyjä asioita, jotka ovat liikaa. Asoita, joiden kanssa ei leikitä. Jotka ovat pyhiä.
Vuonna 1995 julkaisit kappaleen Kevät ja minä. Vuonna 2012 äänitit kappaleen uusiksi Kulmat pojat -elokuvaan nimellä Jari ja minä. Oodisi kaikkien aikojen kauneimmalle, hienoimmalle ja parhaalle jalkapalloilijalle Jari Litmaselle oli magiaa. Kyllä, nauroin kun kuulin sen ensimmäisen kerran. Toisella kerralla vakavoiduin ja ymmärsin, että uusversiohan on hyvä. Kolmannella kerralla ymmärsin, kuinka hienoa onkaan se, että legenda kirjoittaa laulun legendasta. Siinä on jotain runollista.
Ei enää. Suhteemme on ohi.
Syynä on musiikillinen pahoinpitely, jossa olet muuttanut Jari Litmaselle osoittamasi rakkauslaulun oodiksi Jari Viuhkolalle. Mikä on sinänsä hieno ele, sillä jääkiekkoilija Viuhkola joutui lopettamaan pelaajauransa polvivaivoihin ja mies on Oulun suunnalla legendan asemassa.
Mutta hei. Kamoon.
Kuten varmasti hyvin tiedät, on vain yksi Jari.
En tiedä, miksi teit kappaleesta uuden version. Idea on varmasti ollut hauska, ja olet joviaalisen oloinen mies. Kenties joku antoi sinulle tarjouksen, johon et voinut vastata ei (tämä sellaisella Marlon Brando -äänellä). Silti olisi vaikea kuvitella, että esimerkiksi vielä elossa oleva John Lennon äänittäisi uusiksi Imaginen vain siksi, että joku sellaista pyytää.
Hyi sinua, Tommi Läntinen.
On vain yksi Jari. Uskon, että syvällä sydämessäsi tiedät sen itsekin.