Yksi internetin vihatuimmista miehistä osti Wu-Tang Clanin levyn kahdella miljoonalla – Wu-Tang antoi rahaa hyväntekeväisyyteen

Wu-Tang Clanin jäsenillä tuntuu olevan sydän paikallaan.

10.12.2015

Martin Shkreli (kuvassa) aiheutti melkoisen myrskyn pari kuukautta takaperin. Rahastokikkailun avulla jo kolmekymppisenä miljonääriksi noussut Shkreli nosti USA:ssa AIDS-läkkeen hintaa 3,50 dollarista 750 dollariin per pilleri. Asiasta nousi välittömästi valtava kohu. Shkreli ei ole ollut siitä moksiskaan, ja esimerkiksi erässä seminaarissa hän harmitteli, ettei nostanut lääkkeen hintaa vielä korkeammaksi, jotta osakkeenomistajat olisivat saaneet suuremmat voitot. Eittämättä hieno mies.

Nyt on paljastunut, että Wu-Tang Clanin Once Upon a Time in Shaolin -levyn parilla miljoonalla dollarilla itselleen ostanut aiemmin tuntemattomaksi jäänyt miekkonen oli kyseinen Shkreli. Once Upon a Time in Shaolin -levyä painettiin vain yksi kappale. Wu-Tang Clanin RZA:n mukaan myyntitapahtuma Shkrelin kanssa sovittiin jo toukokuussa eli monta kuukautta ennen miehen ADIS-lääkekohua.

RZA:n mukaan Wu-Tang Clan lahjoitti osan kahdesta miljoonasta dollarista hyväntekeväisyyteen kuultuaan ostajan todellisen henkilöllisyyden.

Lisää luettavaa