Vain elämää johtaa yhä Rumban listaa – Mihin sijoittui K.O.I.R.A.?

Karri Koiran kohuttu esikoisalbumi debytoi odotetusti Rumban listalla, mutta ehkä odotuksia heikommin.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Nelonen.

Vain elämää keikkuu kolmatta viikkoa listaykkösenä, eikä sille näy pysäyttäjiä, vaikka Jesse Kaikurannan Vie mut kotiin loikkasikin hienosti kakkoseksi ja Juha Tapion joululevy kolmanneksi.

Karri Koiran esikoisalbumi K.O.I.R.A. debytoi viidentenä, mitä voidaan pitää levyn ympärillä velloneeseen kohuun verrattuna aika keskinkertaisena. Se toki lienee enemmän Spotify-suosikki – palvelun listalla se on niin ikään viidentenä, mikä on hyvä saavutus. Silti, suomalainen hiphop-levy on ollut tuttu näky ihan Rumban listan ykkösenäkin.

Rumban kriitikoiden suosikki Pää kii debytoi kahdeksantena vahvasti kampanjoidun Celine Dionin joululevyn peesissä. Muun muassa Maata näkyvissä -tapahtumassa hiljattain esiintynyt KLS ylsi niin ikään top kymppiin Vedä henkeä nyt -albumillaan.

Ne Luumäet -bändin kaikenkattava Hälyä ja pölyä -kokoelma nappasi 15. tilan ja Stepa ja Are -parivaljakko debytoi 17:ntenä. Välissä keikkuu taas listalle tupsahtanut Adelen 21. Viime vuonna kakkoseksi yltänyt Michael Bublén sesonkialbumi Christmas palasi 19:nneksi.

Rumban Albumilista 29.11.–5.12.2012
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (1.) ERI ESITTÄJIÄ: Vain elämää
2. (8.) JESSE KAIKURANTA: Vie mut kotiin
3. (13.) JUHA TAPIO: Joululauluja
4. (3.) ROBIN: Chillaa
5. (-) KARRI KOIRA: K.O.I.R.A.
6. (14.) ONE DIRECTION: Take Me Home
7. (re) CELINE DION: These Are Special Times
8. (-) PÄÄ KII: Pää kii
9. (5.) ERIN: Hunningolla
10. (-) KLS: Vedä henkeä nyt
11. (10.) CHEEK: Sokka irti
12. (4.) LED ZEPPELIN: Celebration Day
13. (12.) KAIJA KOO: Kaunis, rietas, onnellinen – Parhaat
14. (15.) JARKKO AHOLA: Ave Maria
15. (-) NE LUUMÄET: Hälyä ja pölyä
16. (re) ADELE: 21
17. (-) STEPA & ARE: …Ja naksuvat luupit
18. (17.) TUULI: Salaisuudet
19. (re) MICHAEL BUBLÈ: Christmas
20. (20.) SAMULI EDELMANN: Hiljaisuuden valo

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (seitsemän kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Stupido Shop, Swamp Music, Sävelaitta.