Veteraanit virkeinä Nosturin Naapurivisassa

Helsingin Nosturissa nähtiin 24.2. pitkän tien kulkijoita: 22-Pistepirkko (kuvassa), Tuomari Nurmio sekä virolainen Röövel Ööbik.

Teksti: Verna Vuoripuro, kuva: Toomas Detterborn

Naapurivisa
Helsinki, Nosturi 24.2.2010

Olen koko pienen ikäni pelännyt Tuomari Nurmiota. Se saattaa johtua siitä, että olen allerginen karvaisille miehille ja korkealentoisille kielikuville, tai sitten siitä mehukestibiisistä, joka minua lapsena vainosi.

Joka tapauksessa päätin voittaa pelkoni ja marssia Nosturiin Naapurivisaan jo ennen varsinaisen kohteeni, 22-Pistepirkon keikkaa. Heitä ennen lavalla heilui myös virolainen Röövel Ööbik, joka sekin jo nimensä perusteella lietsoi minussa lievää pakokauhua (minua allergisoivat myös örvelöt).

Nurmio ei kuitenkaan onnistunut säikäyttämään minua. Jotakin sympaattistahan tuossa parhaat päivänsä nähneessä, kielillä varustettua laatikkoaan sekä basariviritelmäänsä soittavassa ukossa oli. Soitanta ehkä hiukan yskähteli, mutta sovitaan, että se oli vain taiteellinen tehokeino. Mustaa enkeliäkään ei keikalla nähty, joten saatoin huokaista helpotuksesta.

Biisilistassaan Nurmio kävi illan teemasta eli Virosta huolimatta läpi Helsingin kaupunginosia, ja koko keikkaa kuvaisikin mielestäni parhaiten sana Sörnäinen.

Viron edustajana Naapurivisassa toimi siis hiukan hapsottava Röövel Ööbik (vapaasti suomennettuna Rosvosatakieli), jonka musiikissa todella oli kaikkea kaikilta. Jossakin vaiheessa tätä eri musagenrejen tyypillisimpien kliseiden mielivaltaista yhdistelyä syntyikin jopa jotakin omaperäistä.

Lavapreesensissä tosin olisi sedillä hiukan hiomista, vaikka laulaja luuli itseään Ian Curtisin, Johnny Rottenin ja Mick Jaggerin ristisiitokseksi.

Yleisöä paikalle oli kertynyt jo tässä vaiheessa kohtalaisesti, ja psykedeelisiä tanssikoreografioita katsojissa aiheuttanut yhtye jätti hiukan huvittuneen, mutta hyvän fiiliksen, eikä allergiainhalaattoria vieläkään tarvittu.

Lopulta illan odotetuin joukkio haahuili lavalle. 22-Pistepirkon keikat alkavat olla tätä nykyä jo melko harvinaista herkkua, mutta kuten narikkajonossa eräs keikkavieras totesi, tämä on bändi, joka täytyy nähdä livenä edes kerran ennen kuin soittajat ehtivät kupsahtaa.

Rock-historian havinaa olikin havaittavissa, mutta onneksi ei ihan muumiotasolla. Herrat nimittäin olivat edelleen keikkakunnossa, ja pieni hapuilukin vain tehosti näiden veteraanien soittoa. Peltipurkkimiksaus latisti hieman tunnelmaa, kun laulu jäi välillä piiloon, mutta silti 22-Pistepirkko oli nautittavaa livemusiikkia.

Vaikka seniiliyttä bändissä oli jo havaittavissa, ei steriiliydestä vielä ollut tietoakaan. Kyseisen keikan kovin biisi Rat King nimittäin paukutettiin ilmoille sellaisella energialla, että vaarit todella todistivat heissä olevan vielä munaa soittaa.

Keikkailun ilo näkyi yleisön lisäksi myös bändissä, sillä biisilistaton setti ei edelleenkään antanut tilaa rutinoitumiselle. Encoreosuuden aloittanut coverversio Nazarethin tunnetuksi tekemästä biisistä Love Hurts näkyi olevan tärkeä ja mieluisa yhtyeelle itselleen.

Keikan lopettanut 22-Pistepirkon oma versio rakkauslaulusta eli I Knew oli edelleen lempeää ja perinteistä Pistepirkkoa. Tosin kuin muistutukseksi siitä, että bändin nuoruusvuosien keikasta ei enää ole kyse, laulaja-kitaristi P-K Keränen keskeytti kappaleen loppumetreillä tokaisemalla: ”Sori mä en muista, et mistä vitusta tää biisi menee!?”