Jälleen esitellään tulevaisuuden tusinaa! Musiikkialan ammattilaiset ja intohimoiset harrastajat äänestivät 12 lupaavinta kotimaista tulokasta, joilla on kaikki mahdollisuudet ottaa maamme musiikkikenttä haltuun ensi vuonna. Julkistamme nyt äänestyksen sijat 7–12.
Toimittanut: Kimmo Vanhatalo, kuva: Mikko Litmanen
Vuosittainen Tulevaisuuden tusina -äänestys on jälleen ratkennut. Rumban ja YleX:n yhdessä toteuttamassa äänestyksessä kysyttiin musiikkitoimittajilta, bloggareilta ja muilta alan miehiltä ja naisilta, ketkä ovat heidän mielestään Suomen kolme parasta uutta artistia tai bändiä. Näistä kolmen listauksista kasattiin kaksitoista eniten ääniä saanutta nimeä, jotka esitellään tämän viikon aikana.
Äänestyksen piirissä oleviksi kokoonpanoiksi laskettiin sellaiset artistit ja yhtyeet, joiden mahdollinen debyyttipitkäsoitto on ilmestynyt tämän vuoden puolella ja jotka ovat julkaisseet korkeintaan kolme kaupallista julkaisua.
Aluksi paljastamme sijat 7–12. Huomenna katsotaan sijat 4–6, keskiviikkona paljastetaan kolmanneksi eniten ääniä saanut, torstaina toiseksi suosituin ja perjantaina sitten se kaikkein eniten äänestetty tapaus. Eli olkaa hyvä, tässä kuusi kovaa nimeä kotimaamme kellareista:
7. Ranger
Toisinaan tuoreutensa säilyttääkseen musiikin täytyy ottaa vauhtia menneisyydestä. Heavyn hillitön kansansuosio 2000-luvun lopussa teki koko genrelle lopulta pitkällä tähtäimellä hallaa. Lordin euroviisuvoiton jälkihuumassa koko Suomen vallanneen metallikiiman vaihtuessa krapulaksi nähtiin yhä painajaisunia Ari Koivusen Idols-voitosta ja Katri Helenasta julistautumassa ”hevi-leidiksi”.
Helsinkiläinen Ranger on Lost Societyn ja Speedtrapin kaltaisten virkaveljiensä tavoin löytänyt majakkansa 1980-luvun klassisesta speed- ja thrash metalista. Pyhän valon nähneiden käännynnäisten tavoin se on päntännyt Raamattunsa tarkkaan. Vaikutteet eivät jää vain musiikin tasolle, vaan kuvioon kuuluvat myös nahkatakit, viikset, pottakampaukset ja varsilenkkarit.
Jossain toisessa ajassa ja paikassa Rangerin retroilu voisi tuntua ummehtuneelta, mutta vuonna 2014 se vaikuttaa juuri siltä defibrillaattorin sähköimpulssilta, jota suomalaisen metallin sydän kaipaa. Sitä paitsi voiko sellaista yhtyettä vihata, joka kutsuu musiikkiaan ” turboahdetuksi pääkalloheviksi”?
www.facebook.com/rangerheavymetal
”Ranger on äärimmäisen kovalla ja periksiantamattomalla asenteella toteutettua vanhan liiton heviä nuorilta kolleilta. Yhtye näyttää, miten kotimainen raskaan musiikin skene herätetään äijämetallin aikakauden krapulasta uuteen nousuun. Raaka tuhoamisen energia ja vahva vaaran tunteen läsnäolo toimivat tähän oivana korjaussarjana.”
– Juhani Kenttämaa, YleX
8. Softengine
Ylen Uuden musiikin kilpailun voittaneen ja Euroviisuissa kunnioitettavalle 11. sijalle yltäneen seinäjokelaisyhtyeen ura on ollut tähän mennessä vahvassa myötätuulessa. Sillä on kuitenkin yksi suuri karikko ohitettavanaan: Euroviisut eivät ole osallistujilleen yksiselitteisesti siunaus. Kysy vaikka Pernilla Karlssonilta, Paradise Oskarilta tai jopa historiallisen viisuvoiton jälkeen laskusuhdanteen kohdanneelta Lordilta. Erityisen vaikeaa viisujen jälkeen on ollut ennestään tuntemattomilla artisteilla.
Softenginellä kuitenkin on keskimääräistä paremmat mahdollisuudet murtaa euroviisukirous. Yhtyeen suurieleinen indierocksoundi ei ole maailman omaperäisin, mutta se kuulostaa paljon paremmin moderniin popilmastoon sopivalta kuin useimpien muiden euroviisuedustajien musiikki.
”Softengine sai ansaitsemaansa huomiota Euroviisujen myötä, mutta bändi on nopeasti osoittanut, että viisumaineen ei tarvitse olla Seinäjoen rokkareiden ainoa meriitti. Kansainväliset portit ovat Softenginelle jo avoinna, toivottavasti bändi osaa ottaa potentiaalistaan kaiken irti ja takoa silloin, kun rauta on kuumaa. Tällä bändillä on oikeastaan kaikki, mitä tarvitaan isosti breikkaamiseen: kiihkeä asenne, isot ja tarttuvat biisit, hyvä look sekä halu tehdä työtä menestyksen eteen.”
– Pirita Pykäläinen, YleX
9. Pietarin Spektaakkeli
”Osa räppäreistämme ei esimerkiksi ole milloinkaan tehnyt oikeita töitä. Pietarilla on kunnioitettavat 20 vuotta kokemusta ns. paskaduuneista”, kertoo Monsp Recordsin tiedote vuodelta 2012, jolloin räppiä tehnyt Pietari Kiviharju kiinnitettiin yhtiölle.
Muun muassa bluesia, folkia, rockabillyä, reggaeta ja garagea rockilmaisuunsa yhdistelevän Pietarin Spektaakkeli -yhtyeensä Puerto Rico (haaveissani) -kappaleella hän laulaa ”pinttyneestä paskaduunin hajusta kledjuissaan”. Jotkut asiat ovat siis pysyneet ennallaan, ja hyvä niin.
Vaikka toivottavaa on, että Kiviharju pääsee ennen pitkää haaveittensa aurinkorannalle hörppimään piña coladaa, on hänen elämänkokemuksensa väkevä pohja, jolle Pietarin Spektaakkelin musiikki on rakennettu. Yhtyeen helmikuussa julkaistulla Rakkauteen-debyyttilevyllä kuullaan musiikkia, joka on maanläheistä muttei koskaan apaattista. Toivottomuudenkin edessä Pietarin Spektaakkeli pitää jääräpäisesti unelmistaan kiinni.
Kiviharjun, niin ikään myös räppärinä tunnetun Tyko ”Tykopaatti” Haapalan ja veteraanibasisti Mitja Tuuralan muodostama Pietarin Spektaakkeli osoittaa, että kuulostaakseen tuoreelta ei tarvitse olla mikään märkäkorva.
”Juhlaviikkojen laajennetun kokoonpanon keikalla valaistuin: kysehän on Tuomari Nurmion manttelinperijöistä! Luonteva ja ennen kaikkea svengaava ryhmä, joka malttaa olla simppeli.”
– Markku Roinila, Rumba
10. Atomirotta
Atomirotan Aurinkoon-biisi tuntui ilmestyvän juuri oikeaan aikaan poikkeuksellisen kolean juhannuksen jälkeen. Kukapa ei tuolloin olisi halunnut liittyä kappaleen pääosissa olevien nykypäivän Bonnien ja Clyden seuraan ja kiitää kohti etelää pankkeja ryöstellen. Notkean Rotan riveistä kootun Rotan, Rane Raitsikan ja J. Pajulaakson muodostaman trion tie radioiden soittolistoille ei kuitenkaan ollut mitenkään suoraviivainen.
Vasta elokuun puolella alkoi tapahtua. Ensiksi Aurinkoon voitti ylivoimaisesti Radio Helsingin kesähittiäänestyksen ja lopulta päätyi myös YleX:n soittolistalle. Lieneekö tähän vaikuttanut turkulaisen rocktoimittajan Nalle Östermanin blogimerkintä, jossa hän kritisoi radiokanavia siitä, että ne suosivat liikaa suurien levy-yhtiöiden julkaisuja. Joka tapauksessa Aurinkoon ja Atomirotta löysivät yleisönsä loppukesän lämmössä, ja tätä kirjoittaessa kappale keikkuu yhä YleX:n Himotuimmat-listalla.
Atomirotan debyyttilevy ilmestyy marraskuun alussa. Ainakin tähän mennessä kuultujen näytteiden perusteella sen luulisi olevan mitä mainiointa lääkettä kaamosmasennukseen.
”Rane Raitsikan ja Notkean Rotan yhteistyö synnytti kokoonpanon, jota voi jo nyt kutsua ilmiöksi. Ei yksikään suomalainen ole tätä ennen tehnyt Red Hot Chili Peppersiä yhtä hienosti. Sen kuulee, että Losin ja Stadin viemärit on koluttu, nyt on tullut aika levittää tarttuvaa tautia. Yksi biisi – ja olet koukussa.”
– Nalle Österman, vapaa toimittaja
11. Hätä-Miikka
Ensimmäisenä se ilmeisin juttu – Gasellit-yhtyeestä tutun Hätä-Miikan soolotuotanto ei ole räppiä. Sen sijaan hänen kaksi tähän mennessä julkaisemaansa singleä (Remu ja Meidän rappu) sisältävät sympaattisen nukkavierua, melodista ja hyvällä tavalla vanhanaikaista poppia ja rockia.
Aluksi Hätä-Miikan kappaleet saattavat vaikuttaa hieman köykäisiltä, mutta tarkempi kuuntelu paljastaa vahvan melodiantajun, tarkan silmän sovituksellisille yksityiskohdille ja oivallisen kyvyn rakentaa kappaleita arjen pienten tapahtumien ympärille.
Hätä-Miikka operoi periaatteessa hieman samalla maaperällä kuin Stig, mutta ainakaan toistaiseksi hänen musiikissaan ei ole havaittavissa pisaraakaan ironiaa tai junttihuumoria. Hätä-Miikan kappaleita kuunnellessa adjektiivi leppoisa ei yhtäkkiä kuulostakaan kirosanalta.
”Gasellit on ollut viime aikojen mielenkiintoisin ja raikkain suomirap-porukka. Mielenkiintoista on myös Hätä-Miikan sooloilu, joka on letkeää ja hellyttävää rapin, popin, rokin ja folkin sekamelskaa. Musaa, joka tuo samaan baaripöytään Remun, Salkkareiden Ismon, Hätä-Miikan ja sinut. Parhaat bileet!” – Venla Kokkonen, YleX
12. Tiisu
Suomirock on joutunut rapin, EDM:n ja popin valtakaudella ahtaalle. Tätä kirjoittaessa Suomen virallisella listalla neljänkymmenen parhaan joukossa suomenkielistä rockia edustavat ainoastaan Pepe Willbergin ja Timo Rautiaisen uudet levyt. Suolaa haavoihin hieroo jo vuonna 2010 julkaistu Kaikkien aikojen suomirock-klassikot -kokoelma, joka keikkuu listalla ikään kuin paremman puutteessa. Uusia kykyjä selvästi tarvitaan.
Tällainen kyky on somerolaisen Henrik Illikaisen johtama Tiisu. Yhtye on voittanut ihailijoita paitsi paikoitellen kimurantiksi äityvää suomirockia ja iskelmää yhdistelevällä railakkaalla musiikillaan myös Illikaisen estottomalla live-esiintymisellä. Löytyykö Sonylle kiinnitetty yhtye joltain tulevaisuuden Kaikkien aikojen suomirock-klassikot -kokoelmalta? Tiedä häntä, mutta ainakin se antaa toivoa siitä, ettei suomenkielinen rock ole vielä valmis hautaan.
Niin, ja pakkohan se on tässäkin kertoa. Tiisulla on myös verisiteet suomirockin klassikoihin: yhtyeen basisti Väinö Karjalainen nimittäin on J. Karjalaisen poika. Kyllä, juuri se Väinö, josta Missä se Väinö on? -kappale kertoo.
www.facebook.com/tiisuofficial
”Tiisu on onnistunut siinä, missä YUP:t sun muut eivät, eli tekemään oikeasti musikaalista änkyröintiä, jossa ei ole yhtään vieraannuttavaa aspektia. Tämä voi olla yksi vuoden yllätyshittejä isolla skaalalla. Ja jos Tiisu ei breikkaa, Henkka Illikainen breikkaa ennemmin tai myöhemmin jossain muussa kontekstissa.”
– Arttu Tolonen, Soundi