Etsi
Rock-veteraanien uusi albumi ilmestyy muutaman viikon päästä.
Uutta musaa Milliltä.
Hätä-Miikka versioi Ellinooraa.
Uutta musaa Sini Yaseminiltä.
Uusi sinkkujulkaisu Lililtä ja Lunalta.
Lisää Vain elämää -tulkintoja linjoilla.
Kempparit teki paluun!
Savuna ilmaan on Indican toinen uusi single.
Levy ilmestyy helmikuussa.
Biisi sisältyy ensi vuonna ilmestyvälle kakkoslevylle.
Biisi on yhtyeen neljäs julkaisu.
Uutta musaa Maxinilta.
Yrjänä versioi Anna Puuta.
Yhtye on Johanna Kustannuksen uusi kiinnitys.
Uutta musaa Jonne Aaronilta.
Kappale kertoo ihmisten välisistä ristiriidoista.
Emilia Ex laittaa stopin naisten väliselle kilpailulle.
Biisi on Haberin viimeinen julkaisu tänä vuonna.
Yhtyeen seuraava studioalbumi ilmestyy alkuvuodesta.
Abreu ja Pihlaja yhdistivät voimansa.
Yhtye keikkailee seitsemällä paikkakunnalla joulukuussa.
Artistin debyyttialbumi ilmestyy syyskuussa.
Kappale kertoo odottamattomasta rakkauden ja toivon menetyksestä.
Comeback-elokuva saa ensi-iltansa 6. lokakuuta.
Artisti palaa viidennellä albumillaan perusasioiden pariin.
Mielenkiintoista musiikkia tulossa.
Yhtye keikkailee yhdeksässä kaupungissa.
Laulaja-lauluntekijän debyyttialbumi ilmestyy lokakuussa.
Sannilta uusi single.
Odotettu Pehmee-albumi ilmestyy pian.