Halsey on kuin valtavirtainen vaihtoehto Lana Del Reylle, kirjoittaa Markus Hilden.
Arviot
Alabasterin kylmänvalkoinen laulu – levyarviossa Nick Cave & the Bad Seedsin Ghosteen
”Ghosteen on kelmeänvalkeaa alabasteria, nukkuvan kasvot ikuistettuna ikiuneen; laulunkirjoittamisen siemennestettä, joka roiskahdettuaan hedelmättömälle valkoiselle kalkkikalliolle ei enää kehity, vaan jää ikuisesti nuoreksi kuin alabasteriin ikuistettu hautamuistomerkki”, kirjoittaa Jean Ramsay.
Suomi-ankeuden läpipelaajat – arviossa Maustetyttöjen Kaikki tiet vievät Peltolaan
Vuoden puhutuin musiikki-ilmiö pelaa debyyttilevyllään suomalaisen arkipessimismin niin perinpohjaisesti läpi, ettei moista kannata toistamiseen yrittää. Tässä suhteessa levyn sisältö on juuri sitä mitä siltä odotettiinkin, mutta samalla duon yksipuolinen kurjuusooppera on niin äärimmäistä, että se saa väistämättä koomisia sävyjä.
Härski tienraivaaja kuulostaa jopa häveliäältä – arviossa Lil’ Kimin 9
”Lil’ Kim ei enää erotu yhtä selkeästi muista tämän hetken artisteista, ja seksuaaliset viittaukset ovat paikoin jopa häveliään kuuloisia verrattuna vuoden 1996 Hardcore-debyyttiin tai nykyartisteihin kuten Megan Thee Stallioniin”, kirjoittaa Inka Rantakallio.
Valoa tunnelin päässä – arviossa Sunn O))):n albumit Life Metal ja Pyroclasts
Drone-titaani asettuu arkisten asioiden ylä- ja alapuolelle uusilla albumeillaan, kirjoittaa Jukka Hätinen.
Musiikillista mikrohistoriaa nousukaudelta – arviossa kokoelmalevy Cold War on the Rocks
Mikko Mattlarin kolmas Suomi-harvinaisuuksia sisältävä kokoelma yllättää vähemmän kuin edeltäjänsä, mutta sisältää silti runsaasti oivalluksia, kirjoittaa Mikael Mattila.
Taistelevat metsot – arviossa Toolin Fear Inoculum
”Kolmessatoista vuodessa visionääreistä faijarockiksi vanhentunut bändi työstää Fear Inoculumilla sitä samaa vanhaa. Se on kuin miesluolaansa vetäytyvä vakavarainen keski-ikäinen, joka haluaa parantaa virtuaalimanageroimansa jalkapallojoukkueen kausitulosta tai vaihtaa fiksipyöränsä keskiön vielä vähän laadukkaampaan”, kirjoittaa Mikael Mattila.
Sukupolvikokemuksen heijastelemisen ja luomisen välissä – arviossa Ellinoora
”Käsillä on levy, jota ei voisi muuttaenkaan vaihtaa kenenkään toisen levyyn. Sama toisin sanoin: Vaaleanpunaiselta vallankumoukselta on mahdollista löytää asioita, joita ei muilla levyillä ole”, kirjoittaa Niko Peltonen.
(Kansallis-)myytinmurtaja – arviossa Ismo Alanko
”Minä halusin olla niin kuin Beethoven on paraatiesimerkki samaan aikaan helposta ja vaikeasta levystä. Kappaleet tarttuvat kaaliin, mutta paljastavat todellisia merkityksiään hiljalleen”, kirjoittaa Niko Peltonen.
Tervetuloa salaiselle paratiisisaarelle – arviossa Death Hawks
Death Hawksin juurevahko, kitaroiden hallitsema retrorock päivittyy neljännellä levyllä esoteeriseksi, eskapistiseksi, limsanmakuiseksi ja ilokaasumaisen sekavanvellovaksi dayglo-psykepopiksi, kirjoittaa Markku Roinila.
Vapaa ja yksin – arviossa Sannin Trippi
”Sannin neljäs albumi tuntuu uskottavalta ikkunalta seuraavaan sukupolveen ja heidän näkemykseensä niistä asioista ja oloista, jotka heidän maailmaansa hallitsevat”, kirjoittaa Oskari Onninen.
