Arkistot: Arviot

Teosto-palkittu Eevil Stöö julkaisi uransa tylyimmän levyn – arviossa Puolikas tiili

"Eevil Stöön maailma oli aiemmin sisäänpäin kääntynyt, kuin haaveilua sarjakuvajulisteiden vuoraamassa huoneessa yön pimeimpinä tunteina jointin tulipää ainoana valonlähteenä. Itsensä uudelleen keksinyt Stöö havainnoi ympäristöään, sytyttää liekinheittimellä roihuun kaiken eteen tulevan ja nauraa paskaisesti päälle", kirjoittaa Jukka Hätinen.

Omiin mojoihin ja mystiikkaan tarrautumista – arviossa J. Karjalaisen Soulavaris

"Uuden J. Karjalaisen" neljäs albumi on teemoiltaan klassista Karjalais-fantasiaa amerikansuomalaisesta tunnelmoinnista yli vuosisadan takaisiin esoteerikoihin. Kuitenkin vanhat aiheet jäävät osin piippuun, eikä levyn joka suuntaan yrittävästä tuotantojäljestä oikein löydy fokusta. Yksi todellinen helmi levyllä silti on.

Kapinointia popin koneistossa – Charli XCX teki uransa tarttuvimman albumin

Rohkeista kokeiluistaan tunnetun Charli XCX:n Crash on hänen omien sanojensa mukaan osoitus, että tällaistakin se valtavirtapop voi olla. Tämä onnistuu ja epäonnistuu, sillä Crash on todella konventionaalisen poplevyn kuuloinen. Mutta hyvä.

Millennium-Björk kohtaa Momentum-Chisun – arviossa Vestan kakkosalbumi

Tässä riittää pureksittavaa vuosiksi eteenpäin, kirjoittaa Jukka Hätinen.

Albumin mittaan venytetty ero on raskasta kuunneltavaa – arviossa Viivin Parisuhdehautausmaa

Viivin debyyttialbumi on erolevy, joka sortuu käsittelemään ihmissuhdekriisejä opitun kuuloisilla ja unohdettavilla fraaseilla, kirjoittaa Niko Peltonen.

Nuoruuden kirkasotsaisuus kuuluu yhä valloittavasti, vaikka kypsymistä onkin tapahtunut – arviossa Iben Vio

Ibe on äärimmäisen lahjakas sanankäyttäjä, jota on siunattu uskomattoman samettisella äänellä, kirjoittaa Jukka Hätinen.

Matkalla kulttibändiksi – levyarviossa Hebosagil

Hebosagil voisi periaatteessa saavuttaa suurempaakin suosiota. Joku vaikeasti määriteltävä oululainen ilkikurisuus leijuu kaiken yllä tarjoten tarttumapintaa hakevien käsiin öljyä talkin sijaan.

Uusia sävyjä, syventäviä viittauksia, koherentti mutta imelä kokonaisuus ja… Jim Carrey – arviossa The Weekndin Dawn FM

Alkuvuoden merkittävin albumijulkaisu on The Weekndin Dawn FM. Se ei yritä löytää Blinding Lightsia suurempaa hittiä vaan keskittyy kokonaisuuteen ja syventää edellisalbumi After Hoursin maailmaa.

Voyage on erittäin arvokas ja arvostettava julkaisu – arviossa Abban paluualbumi

Voyage on jo etukäteen varmistettu yhtyeen viimeiseksi, ja sen merkittävin tehtävä lienee saada Abban tarinalle rakkaudentäyteinen loppu, jossa unohdetaan bändin sisäiset sydänsurut ja ristiriidat, kirjoittaa Markus Hilden.

Limp Bizkit tarvitsee vihaajiaan – arviossa Still Sucks

Löysin rantein roiskittu itseironinen albumi on parasta, mitä yhtyeeltä voi vuonna 2021 odottaa, kirjoittaa Jukka Hätinen.

Kasaridraaman ja Instagram-filtteröidyn dandypopin suosio noteerattu – arviossa Ed Sheeranin =

Poptähden uudelta albumilta löytyy toimivia tanssibiisejä ja vaivaannuttavia balladeja, kirjoittaa Niko Peltonen.

Hemmetin vaivatonta musiikkia – arviossa Arpan Kinovalon alla

Aaro Airolan artistiminän toinen albumi ilmestyy vain vuoden päässä debyytistä. Kinovalon alla on juuri sitä mitä häneltä odottikin, eli parempaa ja isompaa. Suomi-indien kultapoika näyttää, että hän pystyy mihin vaan, mutta samalla musiikin kertakaikkinen hienous ei oikein onnistu liikuttamaan.

Kacey Musgravesin avioeroalbumi on soundeiltaan vuoden upeinta popmusiikkia – arviossa Star-Crossed

Grammy-palkitun Musgravesin neljäs albumi on miljoonan taalan yksityiskohdilla koristeltuja kantrikertomuksia sydänsuruista, kirjoittaa Jukka Hätinen.

Halsey jatkaa itsensä sabotoimista, Trent Reznor ujuttaa industrial-ääniä valtavirtaan – arviossa If I Can’t Have Love, I Want Power

Halseyn neljäs albumi julkaistiin ilman ensimmäistäkään ennakkosingleä. Levyn tuottajina toimivat Trent Reznor ja Atticus Ross, jotka sovittavat Nine Inch Nailsin millennium-industrialia valtavirtaisemmaksi.

Antakaas kun setä kertoo – arviossa Iron Maidenin Senjutsu

Metallimammutin viimeisin albumi olisi voinut unohtua kassakaappiin, ja maailma olisi jatkanut radallaan. Aivan niin kuin se jatkaa nytkin.

Kuuntelimme Dondan ettei teidän tarvitse – arviossa Kanye Westin uusi albumi

"Kanye Westin kymmenettä albumia ympäröinyt sirkus otti viimein niskalenkin musiikillisista ansioista", kirjoittaa Jukka Hätinen.

Kevyesti leijaillen odotuksia pakoon – arviossa Lorden Solar Power

"Parantavia kristalleja painavampaa sanottavaa ei ole, eikä oikeastaan edes tarvitse", kirjoittaa Jukka Hätinen.

Kato beibe tarkkaan, tästä lähtee rock’n roll! – arviouusinnassa Popedan 30-vuotinen sota

Muistamme kolme vuotta sitten tapaturmaisesti menehtynyttä muusikkoa, toimittajaa, kirjailijaa ja useimpien alojen erikoisasiantuntijaa Perttu Häkkistä (10.6.1979–12.8.2018). Tässä yksi ensimmäisistä Häkkisen Rumbaan kirjoittamista teksteistä, levyarvio Popedan kokoelma-albumista vuodelta 2007.

Perttu Häkkinen

Vastine kohtuuttomiin odotuksiin – levyarviossa Billie Eilishin Happier Than Ever

Billie Eilish on kakkosalbumillaan uhmakas ja itsevarma, mutta yksinäinen.

Levyhyllymusiikkia 2020-luvulle – arviossa Jesse Markin

Markinin kakkosalbumi jatkaa rohkeata tutkimusmatkaa yhä monimuotoisempiin musiikillisiin suuntiin. Samalla se on edeltäjäänsä avoimempi, toiveikkaampi ja, noh, parempi.

Suomalainen lähiö 2.0 – levyarviossa Hassan Maikalin Betonitarha

Betonitarha esittelee nuoren artistin, jonka visio kaikkine inhimillisine puutteineen on sykähdyttävä, kirjoittaa Jukka Hätinen.

Silmien edessä hitaasti kehittyvä polaroid-kuva – arviossa Lana Del Reyn Chemtrails Over the Countryclub

Lana Del Reyn seitsemäs albumi on riisuttua americanaa ja minimalistista folkia. Pelkistetystä olomuodosta huolimatta kappaleista löytyy jatkuvasti uusia puolia.

Rolling Stonen lisälehdillä – arviossa Miley Cyrusin Plastic Hearts

Hiphop-vaikutteet ainakin taas hetkeksi hylännyt Miley Cyrus teki kasaristi säksättävän konerock-levyn, jolla vierailevien laulajien keski-ikä on suunnilleen kaksinkertainen päätähteen nähden. Muutamista onnistumisista huolimatta Cyrusin seitsemäs studioalbumi ei onnistu nousemaan kovinkaan huomionarvoiseksi kokonaisuudeksi.

Valoa ei ole enää edes tunnelin päässä – levyarviossa Maustetytöt-yhtyeen Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä

Maustetyttöjen toinen albumi on temaattisesti ehyempi ja sävellyksellisesti rikkaampi kuin debyytti. Yhtye tuskin tulee "uudistumaan" radikaalisti millään osa-alueella, mutta rämpii kurjuudessa oikeaan suuntaan.

Usko, toivo ja Hurts – Arviossa manchesterilaisen duon viides albumi Faith

"Yhtyeen musiikissa ja sen ulospäin antamassa vaikutelmassa on ollut alusta asti läsnä jotain luoksepääsemätöntä, ehkä jopa hieman pelottavaa. Se jokin, joka saa kiinnostuksen heräämään ja tekee Hurtsista sen, mitä se on. Erityisen läsnä tämä energia on Faithilla, joka on kuin alkuräjähdystä edeltävä tiivistymä. Pieni piste, jossa materiaa on vasta vähän, mutta jossa on jo kaikki", kirjoittaa Vilja Vainio.

Rehellinen poplevy vetäytyy odotuksilta piiloon – arviossa Alman debyyttialbumi

Urakehitys ja ”kasvun paikka” ovat tarinoita, joita ei kirjoiteta enää pöhöisiin rockhistoriikkeihin, vaan tässä hetkessä. Alma on aikataulusta myöhässä, ja media jännittää puolesta, sillä köyhässä maassa kaikki munat ovat samassa korissa. Miten debyyttialbumi Have U Seen Her? selviytyy odotuksista?

Koiranleuan louskutusta – arviossa Morrisseyn I Am Not a Dog on a Chain

Morrissey on aikamme kuva: Brexit-turjake, joka on pyöritelty epäilyttävissä korppujauhoissa niin moneen otteeseen, ettei munavoi enää tartu. Kaloripommi kääritään sanomalehteen, sillä luettavaksi ne eivät hänen mukaansa kelpaa.

Poikkeuksellista taidemetallia – arviossa Oranssin pazuzun Mestarin kynsi

Seinäjokelaislähtöisen taidemetalliyhtyeen viides albumi pyrkii yhä kauemmas alkuperäisestä genrestään. Huumaavassa musiikissa soivat elektroniset sekvenssit sekä vaikutteet kokeellisen taidemusiikin säveltäjiltä. Mestarin kynsi on poikkeuksellista musiikkia, jota tehdään korkeintaan kerran vuosikymmenessä.

Ulospääsyä etsimässä – arviossa Paperi T:n ja Khidin HBD RIP

Kaksikko palaa "rikospaikalle" levyllisellä karanteenimusiikkia.

Itseensä käpertynyttä päänsisäistä draamaa – arviossa Karinan 2

Karinan 2-albumi on isoksi kasvatettua ja perinteisen laulun rakennekaavasta vapautettua folkmusiikkia, tai ehkä jonkinlaista kuvitteellisen, universaalin kansan folkia, kirjoittaa Niko Peltonen.