Voyage on erittäin arvokas ja arvostettava julkaisu – arviossa Abban paluualbumi

Voyage on jo etukäteen varmistettu yhtyeen viimeiseksi, ja sen merkittävin tehtävä lienee saada Abban tarinalle rakkaudentäyteinen loppu, jossa unohdetaan bändin sisäiset sydänsurut ja ristiriidat, kirjoittaa Markus Hilden.

Baillie Walsh
ABBA
Voyage
Polar
7,6

”Do I have it in me?” kysyy Abba Voyagen avauskappaleella I Still Have Faith in You. Siis ensimmäisellä uudella kappaleellaan kymmeniin vuosiin.

Jos puhutaan laadukkaan popmusiikin ilosta ja nostalgiaryöpsähdyksestä menneeseen maailmaan elävästi kerrottuna, niin vastaus on kyllä!

Abban syyskuinen paluujulkistus oli tapaus – niin iso tapaus, että siitä lähetettiin suoraa ohjelmaa ympäri maailman. Kävin ruotimassa sitä MTV:n livestriimissä. Ajattelin etukäteen, että nyt näemme valtavan spektaakkelin ja kaikki neljä eli Agnethan, Björnin, Bennyn ja Anni-Fridin ensimmäistä kertaa yhdessä lavalla juhlistamassa kenties viimeistä oikeasti merkittävää yhtyepaluuta, sillä The Beatles tai Led Zeppelin tuskin enää uutta julkaisevat.

Mitä sain? Loputtoman virran Abba-faneja eri maista julistamassa rakkauttaan yhtyettä kohtaan, Allsång på Skansen -lavasteet ja kolme varttia Björnin ja Bennyn horinaa Jo Whileyn haastattelemana. Siinä hetkessä paluu ei tuntunut erityisen merkittävältä, vaikka I Still Have Faith in You kuulosti aivan mukavalta paluusingleltä.

Mitä pidempään paluun julkistusta, ja paluuta ylipäätään, mietin, sitä oikeammalta se kuitenkin tuntui. Se tuntui lämpöiseltä ja rakkaudella valmistellulta. Yhtä aikaa I Still Have Faith in Youn kanssa julkaistu Don’t Shut Me Down nousi jopa suuremmaksi hitiksi puhtaasti tutunkuuloisella erinomaisuudellaan ja taistelee täysimääräisesti paikastaan Abba-kaanonissa.

Yhdeksäs studioalbumi Voyage on jo etukäteen varmistettu yhtyeen viimeiseksi, ja sen merkittävin tehtävä lienee saada Abban tarinalle rakkaudentäyteinen loppu, jossa unohdetaan bändin sisäiset sydänsurut ja ristiriidat. Agnetha joutui laulamaan Björnin kirjoittaman The Winner Takes It Allin (1980) itku kurkussa, nyt kaikilla kappaleilla kuuluu ystävyys, kunnioitus ja nostalgia siinä määrin kuin uransa huippuhetket yhdessä kokeneiden seitsemänkymppisten uudessa musiikissa vain voi tuntua. Kuten Don’t Shut Me Downissa lauletaan:

”Once these rooms were witness to our love / My tantrums and increasing frustration / But I go from mad to not so bad / In my transformation.”

Populaarikulttuurissa Abba ei ole koskaan unohtunut kovin pitkäksi aikaa. Erasure elvytti heidän perintöään massiiviseksi hitiksi kohonneella Abba-esque -ep:llään vuonna 1992 ja samana syksynä ilmestyi maailman myydyimpiin levyihin lukeutuva kokoelma Gold: Greatest Hits. Vuosituhannen vaihteessa Mamma Mia -musikaali sai ensi-iltansa Lontoossa, sitä seurasivat kaksi elokuvaa sekä Gimme Gimme Gimme -sample Madonnan jättihitillä Hung Up. Dancing Queen on kaikkien tanssipitoisten juhlien vakiokappale ja sillä on Spotifyssa pitkälti yli 600 miljoonaa kuuntelua.

Nostalgia toimii, jos siitä muistutetaan sopivan hienovaraisesti sopivin väliajoin. Voyagen perusteella Björn ja Benny tietävät tämän. Vuosien varrella kirjoitetut uuden levyn kappaleet ovat laadultaan vaihtelevia, mutta yhtäkään niistä ei voi erehtyä luulemaan jonkun muun tekemiksi.

Tutut kaksi sinkkua ovat mielestäni levyn parhaat kappaleet, ja kuvaavat albumia kokonaisuutena erittäin hyvin. Muitakin huippuhetkiä toki löytyy. Keep an Eye on Danissä enemmän on enemmän. Biisi matkaa Erasure-henkisistä (!) kasarisynista voimaballadikertosäkeeseen ja päättyy pätkään SOS-hittiä vuodelta 1975. I Can Be That Woman puolestaan on I Still Have Faith in Youn pari, juhlallinen, dramaattinen, ja täyteläinen balladi: ”But it’s clear that I’ve hit my rock bottom / I’m aware of how far I’ve sunk.”

Kolmas single Just a Notion kirjoitettiin alun perin Voulez-Vous-albumille (1978) ja julkaistiin demona vuoden 1994 Thank You for the Music -boksilla. Kappaleen alkuperäinen lauluraita on säilytetty, joten se kuulostaa vielä perinteisemmältä Abbalta kuin tuoreet levytykset sujahtaen silti vaivatta mukaan albumikokonaisuuteen.

Levyn kehnoimmat esitykset ovat löperö hyvän tuulen läpilaulanta When You Danced with Me sekä melko kauhea joululaulu Little Things, jonka tarpeeton alleviivavuus korostuu, kun koko albumi vertautuu nostalgiahalauksessaan punaviiniin ja Marabou-suklaaseen.

Koska I Still Have Faith in You on massiivinen oven avaus tälle lyhyelle vierailulle, ei olympialaisten päättäjäisiä jo nimeltään muistuttava päätöskappale Ode to Freedom voi, eikä saa, jäädä pienemmäksi. Eikä se jääkään, sillä ylevämpää oven sulkeutumista ei voisi edes kuvitella.

Tuntuu hirvittävän väärältä vaatia Abba-levyltä mitään 1980-luvun jälkeen popmusiikkiin tuotua elementtiä, mutta hieman väärältä tuntuu, kun sitä ei myöskään levyltä löydy. Björn kertoo The Guardianin haastattelussa valinnan olleen tietoinen, mutta kuuntelijalle henkinen ristiriita uusinta teknologiaa hyödyntävään, ensi toukokuussa aloittavaan Voyage-konserttikokemukseen nähden on ilmeinen.

Vaikka Abban parhaat albumit on julkaistu jo vuosikymmeniä sitten, jokainen uusi muistutus rikastaa heidän perintöään. Muistutuksena Voyage on erittäin arvokas ja arvostettava julkaisu, joka rastittaa melkein kaiken, mitä Abba-levylle näiden vuosikymmenten jälkeen voi vaatia. Koska uutta musiikkia emme varmaan enää saa, voimme vilpittömästi ainakin sanoa: ihanaa, että vielä kävitte!