Albumin mittaan venytetty ero on raskasta kuunneltavaa – arviossa Viivin Parisuhdehautausmaa

Viivin debyyttialbumi on erolevy, joka sortuu käsittelemään ihmissuhdekriisejä opitun kuuloisilla ja unohdettavilla fraaseilla, kirjoittaa Niko Peltonen.

Kasaridraaman ja Instagram-filtteröidyn dandypopin suosio noteerattu – arviossa Ed Sheeranin =

Poptähden uudelta albumilta löytyy toimivia tanssibiisejä ja vaivaannuttavia balladeja, kirjoittaa Niko Peltonen.

Itseensä käpertynyttä päänsisäistä draamaa – arviossa Karinan 2

Karinan 2-albumi on isoksi kasvatettua ja perinteisen laulun rakennekaavasta vapautettua folkmusiikkia, tai ehkä jonkinlaista kuvitteellisen, universaalin kansan folkia, kirjoittaa Niko Peltonen.

Sukupolvikokemuksen heijastelemisen ja luomisen välissä – arviossa Ellinoora

"Käsillä on levy, jota ei voisi muuttaenkaan vaihtaa kenenkään toisen levyyn. Sama toisin sanoin: Vaaleanpunaiselta vallankumoukselta on mahdollista löytää asioita, joita ei muilla levyillä ole", kirjoittaa Niko Peltonen.

(Kansallis-)myytinmurtaja – arviossa Ismo Alanko

"Minä halusin olla niin kuin Beethoven on paraatiesimerkki samaan aikaan helposta ja vaikeasta levystä. Kappaleet tarttuvat kaaliin, mutta paljastavat todellisia merkityksiään hiljalleen", kirjoittaa Niko Peltonen.

JVG varmistelee statustaan vuosikymmenen merkittävimpinä hitintekijöinä – arviossa Rata/raitti

"JVG:n Rata/raitti on keskimääräistä suomipop-levyä koherentimpi, monin paikoin aivan hyvä, parhaimmillaan erinomainen. Mitään se ei muuta eikä uudista, eikä ole tarkoituskaan. Paikkansa se täyttää ja listoja se tulee hallitsemaan koko kesän", kirjoittaa Niko Peltonen.

Kaistaleita kuvitellusta maailmasta – arviossa M-yhtyeen Näytän missä asun

M näyttää toisella albumillaan poikkeuksellisen kiinnostavasti kaistaleita kuvitellusta, mutta todentuntuisesta maailmasta, kirjoittaa Niko Peltonen.

Muistokirjoitus: Olli Lindholm 1964–2019

Lindholmin kaukana runoratsumaisesta ollut hahmo toi suuret tunteet lähelle suomalaista loskaa ja auttoi lukemattomia ihmisiä jaksamaan sen keskellä. 


Laiskanpulskeaa larppausmusiikkia – arviossa Mustan Paraatin paluulevy Black Parade

"Vaikea sanoa, mistä kaikesta pitäisi syyttää Jyrki 69:ä ja mistä bändin varsinaisia jäseniä. Eiköhän tämä esteettinen rikos ole tehty ihan yhteisymmärryksessä", kirjoittaa Niko Peltonen.

Leevin jalanjäljissä – arviossa Rosita Luun debyyttialbumi

"Rosita Luun musiikkia on vaikea kuvitella 'suuren yleisön' soittimiin. Kaiketi se kuulostaisi monesta tavallisesta Leevi-diggarista 'omituiselta' tavalla, jota he eivät itsekään osaisi määritellä", kirjoittaa Niko Peltonen.

Vaasankadun E Street Band – arviossa Pää kiin odotettu kakkosalbumi

"Pää kii liikkuu osaamisalueellaan ja tekee sen julmetun hyvin. Hypeä voi olla vaikea rakentaa uudelleen, mutta ennustan tälle levylle samanlaista kuuntelukestävyyttä kuin debyytille", kirjoittaa Niko Peltonen.

Poppia valistuneille kuluttajille – arviossa Ruusut-yhtyeen debyyttialbumi

Ruusut on sellaisen esteettisen taistelun etulinjassa, jolla ei ehkä ole merkitystä kovin monille. Mutta tuolle pienelle joukolle merkitys on sitäkin suurempi, kirjoittaa Niko Peltonen.

Turhauttava alisuoritus – levyarviossa Jenni Vartiaisen Monologi

Puolentoista vuoden hautomisen jälkeen tarjolla on peräti noin varttitunnin verran aivan uutta Vartiais-musiikkia. Monologi on esillepanoltaan turhauttava alisuoritus ja hieman epätasainen levy, kirjoittaa Niko Peltonen.

Suuren maailman Cheek – levyarviossa Post Malone

"Tuntuu kuin Post Malone olisi toivonut läpilyöntiään vain päästäkseen leuhkimaan kalliin viinan juomisella ja sillä, miten kuumat ­bitchit yrittävät tehdä itseään tykö, mutta häntä ei kiinnosta", kirjoittaa Niko Peltonen.

Helpottunut pettymys – levyarviossa Maj Karman 101 tapaa olla vapaa

Harva rockbändin vokalisti imee musiikista hapen niin perusteellisesti kuin Herra Ylppö, kirjoittaa Niko Peltonen.

Musiikkia välitiloihin – arviossa DJ Ibusalin Yksin kotona 17

Gasellit-yhtyeestä sooloilevan DJ Ibusalin albumi on tärkeä dokumentti yhden sukupolven elämänkokemuksesta, kirjoittaa Niko Peltonen.

Tyyntä myrskyn edellä – levyarviossa Lau Naun Poseidon

Poseidon on tärkeimpiä tänä vuonna julkaistuja taideteoksia, kirjoittaa Niko Peltonen.

Tarinoita maailman nuhruiselta puolelta – levyarviossa Hullu ruusu

Leevi & the Leavings mainittu, ja ihan syystä, kirjoittaa Niko Peltonen.

Turhan tavanomaisen ja aidosti ainutlaatuisen välimaastossa – arviossa M:n Tehtaantyttö

M-yhtyeen debyytti sisältää vahvaa kappalemateriaalia, kirjoittaa Niko Peltonen.

Herttaista kämäisyyttä – arviossa Mäsän Viimesen päälle

Meno levyllä on kyllä periaatteessa sekä kova että sympaattinen, mutta tätä on vähän vaikea jaksaa kuunnella, kirjoittaa Niko Peltonen.

Samae Koskisen Hillitön elämä on ärsyttävä, tunkeileva ja pohjattoman lattea äänite

"Hillitön elämä on keskinkertaista koneistettua suomipoppia ja sisällöllisesti pahempaa kuin mitätön, koska se yrittää olla muuta kuin mitätön", kirjoittaa Niko Peltonen levyarviossaan.

Visionsa mittainen saavutus – arviossa Mikko Joensuun Amen 1, Amen 2 ja Amen 3

"Mikko Joensuu tuntuu häivyttävän itsensä ja oman henkilökohtaisen kokemuksensa musiikista, joka ehkä kuvaakin osaltaan epäpersoonallista, neurooseista ja ajatuslukoista vapaata auvoisaa olotilaa", kirjoittaa Niko Peltonen arvioidessaan Amen-trilogian kokonaisuudessaan.

Hiljainen sota ajan henkeä vastaan – essee Jukka Nousiaisen albumista Jukka Nousiainen

Esseekokoelma vuoden 2016 tärkeimmistä albumeista. Niko Peltonen kirjoittaa Jukka Nousiaisen eponyymista levystä.

Pitkällisiin tutkimuksiin houkutteleva runsaudensarvi – arviossa Joose Keskitalo

"Julius Caesar johdattaa kuitenkin ajatukset hybrikseen, ihmisen klassiseen virheeseen: kuvitelmaan siitä, että ihminen itse voisi olla jumala tai jumalan veroinen", kirjoittaa Niko Peltonen Joose Keskitalon uudesta albumista.

Keikka-arvio: Antti Tuiskun Tavastian-konsertti kohosi voitonriemuiseksi keskisormennäytöksi kaikille epäilijöille

Mystikkoja, kummajaisia ja totuudenetsijöitä – arviossa kotimaisen esoterian perusoppimäärä Valonkantajat

Perttu Häkkisen ja Vesa Iitin okkultistikirja ei käsittele suoranaisesti musiikkia, mutta koska sen aihepiiri on inspiroinut lukemattomia artisteja, päätimme ottaa teoksen tutkittavaksi.