Kasaridraaman ja Instagram-filtteröidyn dandypopin suosio noteerattu – arviossa Ed Sheeranin =

Poptähden uudelta albumilta löytyy toimivia tanssibiisejä ja vaivaannuttavia balladeja, kirjoittaa Niko Peltonen.

Ed Sheeran
=
Asylum/Atlantic
5,0

Aloitetaan tärkeimmästä. Ilmestymisperjantaina Ed Sheeranin uuden albumin biiseistä vain kolme oli Spotifyn maailman päivälistan top kympissä ja vain kuusi top viidessäkympissä. Tällaisilla mittareilla uutta Sheeran-albumia punnitaan ja niillä mittareilla se on melkein floppi.

Kaikki on toki suhteellista ja korkeuksista pääsee vain alaspäin. Kun Sheeranin edellinen matemaattisesti nimetty albumi Divide (en nyt jaksa kaivaa jakolaskumerkkiä näppäimistöltäni) ilmestyi, valloitti se Spotifyn niin suvereenisti, että Britannian singlelistan sääntöjäkin piti muuttaa sallimaan mukaan vain kolme kappaletta samalta artistilta kerralla. Levyn mässyhitti Shape of You on Spotifyn kaikkien aikojen kuunnelluin biisi. Tämä on lähtötaso. Välissä ilmestyi toki hieman vaisummin menestynyt kollaboraatiolevy, mutta senhän saattoi aina kuitata välityöksi.

Jatketaan numeroilla. Equalsille on merkitty 10 tuottajaa ja 15 biisintekijää, Sheeran itse toki mukana kummassakin kategoriassa. 13 kappaleen albumille tämä on kohtalaisen paljon. Viime aikoina biisileiripop on vähän saanut väistyä auteur-meininkien tieltä, mutta Sheeran vetää vielä vanhalta pohjalta.

Jos tämä arvostelun alku nyt kuulostaa vittuilulta, niin todettakoon, että Sheeranin usein halveksittu diskografia sisältää mielestäni nivaskan viimeisen vuosikymmenen parhaita listahittejä. Hänen kaltaisensa etuoikeutettu valkonaama saa niskaansa sellaistakin paskaa, joka ei sinne oikeastaan kuulu. Toki Sheeran on usein ollut lipevä helppojen korttien pelaaja, mutta vanhanaikainen lauluntekeminen on ollut kiitettävästi keskiössä. A-Team, Castle on the Hill ja Galway Girl ovat aidosti hienoja popbiisejä eivätkä edes kaverin ainoita.

Myös Equals alustettiin hyvin. Bad Habits ja Shivers olivat valtavia sinkkuhittejä ja kanavoivat kaikkia Sheeran-musiikin parhaita pophyveitä. Melodista pehmopoppia jalan alle menevällä tamppausrytmillä, mitäpä vikaa siinä olisi. Kevytneuroottiset ihmissuhdetekstit soljuvat korvanapista toiseen niin vaivatta, ettei niistä mitään sanomaa tule etsineeksi.

Albumimitassa Sheeranin pahimmaksi ongelmaksi muodostuu kosiskeleva tarve rastia kaikki mahdolliset hänen kaltaiselleen artistille tarjolla olevat hittiruudut. Tuotantotiimi näyttää aivan erityisesti noteeranneen Harry Stylesin Instagram-filtteröidyn dandypopin ja The Weekndin kasaridraaman striimisuosion. Tällä akselilla Equalsin materiaali liikkuu, sitä myöten että kun Stylesin Watermelon Sugar -jättihitissä lauletaan suuseksistä marjaisin ja hedelmäisin vertauskuvin, niin mansikat Sheeraninkin pitää sitten mainita ainakin pariin kertaan.

Levyltä löytyy silti singlejen ohellakin muutama aivan toimiva tanssibiisi varovasti tanssivaan makuun. Sellaisia ovat ainakin Overpass Graffiti, Collide ja Stop the Rain. Balladit sitä vastoin vaivaannuttavat. En tiedä, kannattaisiko yhdenkään popparin laulaa julkisesti vaimolleen ja lapselleen, mutta ainakaan Edin ei.

Maailmassa on Equalsia paljon huonompia poplevyjä ja toisaalta paljon parempiakin. Levy vastaa nimeään: kaikki on sitä mitä se on, merkitykset ja muoto vastaavat toisiaan, kertolasku toimii. Kuulija saa tilaamansa, ei enempää eikä vähempää.