Capitol
Me erottiin ystävinä, mut me ei olla ystäviä.
Tähän Ystäviä-biisin kertosäefraasiin Viivi Korhosen debyyttialbumi tiivistyy. Ja nimeensä tietysti: Parisuhdehautausmaa. Nuori laulaja-lauluntekijä kertoo kokeneensa epäonnea rakkaudessa ja siltä tämän biisivalikoiman perusteella todella vaikuttaakin. On päättyneitä ja päättymässä olevia suhteita, on pettäjiä ja jättäjiä ja syytä itsessä ja toisessa, on katumusta ja menneen haikailua ja yleisesti sellainen itkuisen viimeisen riidan tunnelma, joka kappaleesta toiseen toistuessaan alkaa tuntua todella raskaalta.
Viivin kaksi ensimmäistä singleä, vuonna 2020 julkaistut Sä päätit tän ja Lauseet on vain lauseita, eivät erityisesti ”lähteneet”. Samoilla kieppeillä Behmin suosio eskaloitui super-sellaiseksi ja nähtävästi hänen ihmissuhdetilitystensä vanavedestä löytyi Viivillekin se markkinatila, jonka myötä seuraavat kolme julkaistua biisiä (Lääke, USA, Hyväuskoinen) nousivat Spotifyn kärkipaikoille ja avokätiseen radiosoittoon. Ei voi välttää vaikutelmaa käyttömusiikista, joka on suunnattu erokriisejä kokemassa oleville tai sellaisista toipuville ihmisille, ja heitähän löytyy aina. Viivin linja ei horju: Parisuhdehautausmaan joka ainoa kappale on tätä aihepiiriä.
Musiikkinsa Korhonen tekee Joonas Kerosen ja Lauri Halavaaran kanssa. Herrojen ansioluetteloista löytyy Abreuta, Youngheartedia, Pikku G:tä, Kaija Koota… Soittolistojen ytimeen suunnattua suomipoppia, jota ei erityisestä taiteellisesta oivaltavuudesta voi syyttää. Albumin fiittaajat Elias Kaskinen ja Ahti viittaavat täsmällisen tarkasti samaan väljään ”skeneen”. Kaikessa on vahva kakkosvitjalaisuuden ja perässä hiihtämisen tuntu.
Se realisoituu myös itse musiikissa: Behmkin voi olla aiheidensa puolesta vaikeaa kuunneltavaa, mutta parhaimmillaan hänen biisinsä lähtevät ihan biiseinä lentoon tavalla, joka kertoo vanhasta kunnon lahjakkuudesta. Parisuhdehautausmaa taas jauhaa samaa modernia popmelodraamaa kappaleesta toiseen, tukahduttavia syntikkamattoja ja jonkinlaista tunteiden pauhua markkeeraavaa vanhentunutta edm-tamppausta. Jonkinlainen banaali tarttuvuuden taso ainakin sinkutetuissa kappaleissa on ja ilmanhan ne eivät olisi yleisöään löytäneetkään. Silti ne tulevat pian hahmottumaan tämän aikakauden yhdentekeväksi äänitapetiksi: kuka enää muistaa Pikku G:n Solmussa-biisiä, vaikka se oli yksi vuoden 2018 isoimpia hittejä? (Behm ehkä muistaa, aloittihan vierailu kappaleella hänen hittiuransa. Ahdille tai Kaskiselle en usko Viivin tarjoavan samanlaista vetoapua.)
Tekstit ovat paitsi yksipuolisia myös latteita. Arvostelun avaava sitaatti kuvaa hyvin sitäkin. Minä puhuttelee sinää eli oikeastaan päiväkirjaa eli oikeastaan kuulijaa. Suoruus voisi olla tarkoituksellinen tehokeino, siltikin hyvässä popsanoituksessa olisi täkyjä joihin tarttua, jotain mikä erottaa sen kaltaisistaan. Nyt toistellaan opittuja fraaseja, joilla ihmissuhdekriiseistä ”kuuluu” puhua.
Omaperäisimmillään ollaan Viivin suurimman hitin jo tutussa kertosäkeessä, jossa kertoja on ”sekasin ku USA”. Sekin tuntuu päälleliimatulta nostolta Behmin Fridan tapaan. Tosin jo Sä päätit tän -biisillä Viivi oli laulanut jostakusta, joka oli ”jenkeissä” tappanut pettäjämiehen. Laajemmin käsiteltynä tämä hieman outo USA-teema voisi olla mielenkiintoinen poikkeavuus geneerisellä levyllä, mutta arvatkaapa onko.
Parisuhdehautausmaa on kaikin puolin keskinkertainen, unohdettava levy, jossa ei oikeastaan olisi edes mitään häiritsevää, ellei näin pakkomielteinen takertuminen kahden henkilön parisuhteeseen elämää määrittävänä ja sen potentiaalisesti romahduttavana entiteettinä siltä tuntuisi. Meidänhän pitäisi elää vapaampaa aikaa, sellaista joka on jo hankkiutunut eroon ydinperhefantasioista.