Etsi
Lisää keikkoja ja levy.
Aivovuoto juhlii
Kokeellista musiikkia Suomeen
KPC touria juhlitaan loppuvuodesta.
Alun perin alkuvuodelle suunniteltu konserttisalikiertue alkaa syyskuussa.
Vader nähdään Suomessa.
Alanko se jaksaa. Hyvä!
Bruce saapuu Eurooppaan.
VV kiertää maailmaa levyn julkaisun jälkeen.
Lauri Haav kiertää Suomea.
The Bridge City Sinners nähdään Suomessa.
Måneskin kiertää maailmaa.
Primus esittää Rushia Euroopassa.
Saralta uutta musiikkia, kelpaa!
Metalliyhtyeen edellisestä kokopitkästä on ehtinyt kulua yli kuusi vuotta.
Fleimarit kiertää Suomea.
We Are Satan's People saapuu Suomeen.
Marraskuun alussa starttaava kiertue päättyy joulukuussa Tampereen Uros Live -areenalle.
Bonnien kiertue siirtyy ensi vuoteen.
Vesala lähtee konserttisalikiertueelle.
VHB lähtee kiertueelle!
SEHV kiertueelle.
Death Hawks ja Idän Voima kiertueelle.
The Mission saapuu kuin saapuukin Suomeen. Toivottavasti.
Turmion Kätilöt siirtää keikkojaan.
Aavikko tekee minikiertueen.
Laaksossa on syksyllä murhetta.
Paleface kiertää Suomea hittilevynsä tiimoilta.
Uutta Hexvesseliä!
Litku loves Kynnet!