Tuska-festivaali
27.–29.06.2025
Helsinki, Suvilahti
Olen ollut edellisen kerran Tuskassa, kun se järjestettiin ensimmäistä kertaa Suvilahdessa eli vuonna 2011. Ennen sitä olin jokavuotinen vieras, mutta tuon jälkeen muun muassa Provinssin muuttaminen samalle viikonlopulle on estänyt Tuska-käynnit.
Tämän vuoksi Tuskan paljon puhuttu linjanmuutos on jäänyt itselleni hiukan etäiseksi asiaksi. Jokaisella tuntuu olevan oma käsityksensä siitä, mikä on muuttunut ja onko muutos hyvä vai huono asia.
Itse päätin joka tapauksessa lähteä tämän vuoden kinkereihin katsastaakseni sellaisia nimiä, jotka ovat jääneet itselleni vähemmälle huomiolle. Tässä artikkelissa käsitellään muutamia näistä löydöistä ja koska sisarsivustomme Inferno hoitanee kattavasti suosituimpien bändien keikkakunnon raportoinnin, niin pääpaino on nyt hieman pienemmissä yhtyeissä.
Ehkä suurimman vaikutuksen teki norjalainen Bokassa. Vaikka bändi on lämmittelyt jopa Metallicaa, oli Tuskankin esiintymispaikkana pienin lava, Kvlt Stage. Kyseiseen kuumaan ja happiköyhään Tiivistämön tilaan olisi tosin ollut enemmänkin tulijoita ja jono keikalle oli pitkä.
Lue myös: Tuskan päätöspäivänä sunnuntaina sade ei menoa haitannut – katso kuvagalleria täältä
Onnekkaille sisään päässeille kolmikko heitti äärimmäisen tiukan ja energisen setin. Neljä albumia julkaisseen yhtyeen meiningistä tulee mieleen ainakin Volbeat ja takavuosien liian vähälle huomiolle jäänyt, myös Norjasta ponnistanut Stonegard. Edellisellä Tuska-kerrallani pienellä telttalavalla ihastuksen tuotti eräs Ghost, joka on sittemmin noussut raskaan rockin suurnimeksi. Bokassalle soisi saman kohtalon.
Perjantaina Kvlt-lavalla mellastivat myös kotimaiset Enemies Everywhere ja Tyrantti, joiden keikoille oli samanlainen tunku. Sietääkin kyseenalaistaa, että onko tämä varsin pieni tila paras mahdollinen paikka lavalle. Ei kai ole kenenkään etu, että festivaaleilla iso joukko ihmisiä ei mahdu katsomaan keikkaa?
Lue myös: Tuskan päätöspäivänä sunnuntaina sade ei menoa haitannut – katso kuvagalleria täältä
Enemies Everywheren deathcoren toimivuus yllätti itseni täydellisesti, sillä bändi ei ollut ennestään tuttu edes nimen tasolla. Sosiaalisen median päivityksistä käy ilmi, että yhtyeen uusi laulaja on Sasu Mikkola, joka hoiti tehtävänsä mainiosti. Lavalta huikkailtiin, että Tuska-keikasta on unelmoitu pikkupojasta lähtien ja komeasti yhtye paikkansa lunastikin.
Tyrantin perinneheviä taas on kuultu kauemminkin, mutta omissa kirjoissani se on jäänyt kuriositeetin asemaan. No, tilanne pitää korjata, sillä niin antaumuksella ja tunteikkaasti ryhmittymä farkkuliiviheviään paiskoi.
Lauantaina samoja tuntemuksia pikkulavalla tarjoili viime vuonna debyyttilevynsä julkaissut Sorretun Voima. Hardcoreen päin kallellaan olevan groovailun haasteen paikkana yhtyeellä on kuitenkin se, etteivät vokaalit yllä vielä samalle vakuuttavuuden tasolle kuin muut osatekijät. Lisävoima live-olosuhteissa löytynee kokemuksen kautta.
Sunnuntaina Cryptic Hatredin death metal -paiskonnassa tuoksui vahvasti Florida, joka on näissä yhteyksissä vain ja ainoastaan hyvä asia. Pitti pyöri tämänkin Kvlt Stagen esiintyjän aikana ja hiki tuli jo paikallaan seisoessa.
Octoploidin puolestaan sekoittaa death-vaikutteita progempaan ja leijailevampaan ilmaisuun ja yhtyettä on vaikea sulloa mihinkään tiettyyn lokeroon. Olkoon se lokero ”mielenkiintoinen/lisätutustumista vaativa”.
Bambie Thug ja Kim Dracula eivät ole enää pikkunimiä, varsinkaan kun katsoo, kuinka täyteen ne saivat vedettyä ison Radio City Stagen teltan. Silti ne eivät kuulu ihan jokaisen hevi-ihmisen valikoimiin. Euroviisuissakin kilpaillut irlantilainen Bambie Thug on kehittänyt itselleen oman termin ouija-pop, jossa sekoittuvat muun muassa elektro, punk, industrial metal ja avant-garde. Vakuuttavasti Bambie Thug sai kannettua keikan läpi vain kahden tanssijan tukemana.
Kim Dracula edustaa hiukan samanlaista äänimaisemaa, ja tämäntyyppiset esiintyjät ovat varmaankin selkeimpiä esimerkkejä, kun puhutaan uudistuneesta Tuska-soundista. Kim Draculan kohdalla tapahtui myös sama kuin Tyrantin osalta: tuli elämys, että nyt minä ymmärrän! Olen pitänyt artistin tuotantoa vähän turhana outoiluna, mutta lavaolosuhteet toivat tämänkin musiikin lähemmäs sydäntä. Ja kun nykivään ja alituisesti suuntaa muuttavaan metalli-ilmaisuun lisätään saksofonin soittoa, niin se on aina ihanaa!
Lue myös: Tuskan päätöspäivänä sunnuntaina sade ei menoa haitannut – katso kuvagalleria täältä
Isommista ja perinteisemmistä nimistä on lopuksi pakko nostaa esille Mokoma. Siihen on tullut suhtauduttua menneinä vuosina hyvinkin suurella intohimolla, mutta välillä kiinnostus on vähän hiipunutkin. Nyt yhtye teki jotenkin erityisen vaikutuksen. Varsinkin sanoituksia tuli kuunneltua tarkalla korvalla ja niiden kielikuvat liikuttivat. Yhtye on varmasti monelle sitä niin sanottua vanhaa, nostalgista Tuskaa ja onneksi yleisö teki tästäkin keikasta muistoihin jäävän kokemuksen.