Teosto-palkittu Eevil Stöö julkaisi uransa tylyimmän levyn – arviossa Puolikas tiili

"Eevil Stöön maailma oli aiemmin sisäänpäin kääntynyt, kuin haaveilua sarjakuvajulisteiden vuoraamassa huoneessa yön pimeimpinä tunteina jointin tulipää ainoana valonlähteenä. Itsensä uudelleen keksinyt Stöö havainnoi ympäristöään, sytyttää liekinheittimellä roihuun kaiken eteen tulevan ja nauraa paskaisesti päälle", kirjoittaa Jukka Hätinen.

27.05.2022
Eevil Stöö - Puolikas tiili
Katakombi
8,2 / 10

Marsipan Wave valittiin Rumbassa yhdeksi viime vuoden parhaista levyistä, mutta validointia tuli myös aavistuksen yllättävämmältäkin taholta: Eevil Stöö vastaanotti albumin ansiosta Teosto-palkinnon, yhden Pohjoismaiden suurimmista taidepalkinnoista. Teosto-palkinnon tarkoituksena on ”antaa tunnustusta rohkeille, omaperäisille ja innovatiivisille sävelteoksille”.

Eevil Stöö on räpännyt matalaksi efektoidulla äänellään 20 vuotta, julkaissut komean rivin albumeita ja ep:itä sekä ollut kotonaan niin Evelinan kuin Paperi T:n kappaleilla. Miksi nyt? Mikä tekee Marsipan Wavesta rohkean, omaperäisen ja innovatiivisen?

Eevil Stöö nousi kulttimainettaan tunnetummaksi 2010-luvun alussa, kun Monsp määritti suomiräpin uudet suunnat. Reppuräpistään tunnettu indiemerkki sai ensimmäiset listaykkösensä: JVG singahti lätkämenestyksen siivittämänä poptaivaalle ja jonkinlaisena ajan hengen osoituksena Eevil Stöön ja Koksu Koon Fuck Vivaldi debytoi niin ikään Suomen virallisen albumilistan kärjessä. Stöö maalasi hitaiden ja synkkien Memphis-tyylisten biittien päälle eläväisen fantasiamaailman, jossa gangsterikarikatyyrit seikkailivat pilviparanoian tuolla puolen.

Eevil Stöö syvensi rakentamaansa valtakuntaa julkaisu julkaisulta. Jos pidit Stööstä, tarinat kiehtoivat, punchlinet naurattivat. Jos läppä ei auennut, räppäri oli helppo niputtaa yhden tempun poniksi. Silloin saattoi tosin mennä ohi, että Eevil Stöö vaihtelevine tuottajineen haltuunotti ja lokalisoi useita hiphopin alagenrejä ja trendejä sitä mukaa kun niitä rapakon tuolla puolen tapahtui.

Marsipan Wavella Eevil Stöö puhkaisi itse puhaltamansa kuplan ja astui fantasiamaailmasta ainakin asteen verran arkisemmille kaduille. Kolmas persoona vaihtui ensimmäiseen, Pikku-Herkko ei ollut mukana vaan tarinoissa vilisevät nimet ihmisistä kaupunginosiin olivat elävästä elämästä. Biittiensä puolesta Marsipan Wave oli Stöön katalogin ilmavin: soul- ja jazz-sampleja, todella vähän rumpuja. Musiikki antoi Stöölle tilaa mellastaa, ja voi pojat, sitä hän tekikin. Marsipan Waven tekstit ovat tarinoita, joita kuljetetaan ainoastaan punchlinen voimin: uusi iskulause alkaa siitä mihin edellinen jäi, mutta kappaleessa matkataan määrätietoisesti pisteestä A pisteeseen B.

Eevil Stöön maailma oli aiemmin sisäänpäin kääntynyt, kuin haaveilua sarjakuvajulisteiden vuoraamassa huoneessa yön pimeimpinä tunteina jointin tulipää ainoana valonlähteenä. Itsensä uudelleen keksinyt Stöö havainnoi ympäristöään, sytyttää liekinheittimellä roihuun kaiken eteen tulevan ja nauraa paskaisesti päälle.

Tänään ilmestynyt Puolikas tiili on Marsipan Waven sisaralbumi, kerrotaan levymerkki Katakombin suulla. Albumien välinen silta löytyy Puolikkaan tiilen puolivälistä: Lucy Lawless alkaa eteerisellä laulu- ja jousisamplella, mutta nytkähtää biisin puolivälissä tuhtien rumpujen johdolla synkkyyteen.

Valtaosa Puolikkaasta tiilestä on musiikiltaan synkempää kuin Marsipan Wave, mutta tyyli on yhtenäinen. Griselda-levymerkin tuotantoa on kuunneltu. Eipä siihen muuta tarvita kuin ujeltavaa urkua, hyörivä kosketinkuvio tai hypnoottinen bassoriffi ja läski rumpukomppi, jonka bpm on jotain seitsemänkymmenen hujakoilla.

”Tää on pölystä soundii, [Pehmeän] Goon biitit tamppaa mattoja”, Eevil Stöö painaa pähkinänkuoreen.

Albumin avausbiisin rummuttomuus korostaa sen verbaalista myllytystä, joka kuulostaa jonkin sortin välitilinpäätökseltä. Osansa saavat niin Memphis-musan perään ikuisesti ruikuttavat kuin koko musabisnes.

Tämä linja jatkuu sanoituksissa: Puolikas tiili on Stöön tylyin. Veteraaniräppärin ei edes tarvitse namedroppailla kritiikin kohteena olevia tahoja, korvien sietäisi punottaa musiikkimedian konttoreissa, junnuräppärien studioilla, levy-yhtiöiden neukkareissa ja monessa muussa osoitteessa.

Vierailijoita levyllä on kaksi: Tarbash Luoti, joka tiputtelee vaivattoman tarbashluotimaisen säkeistön – ota tai jätä! – Karkkipuoti-biisissä, ja Don Guanot -kappaleella käväisevä Jodarok, jonka ghostfacemainen abstraktin rajalla taiteileva säkeistö on täydellinen paritus Stöön rinnalle.

Näiden kotimaisen hiphopin konkarien lisäksi levyllä mainitaan nimeltä ennätysmäärä artisteja, joille Stöö nyökkää hyväksyvästi. Albumin nimestä ja kansikuvasta ei voi olla vetämättä viittausta Avaimen suuntaan. Toiselle Rähinä-og:lle, Jussi Valuutalle, soitetaan – Valuutta vastaa tai ei.

Stöömäinen huumori on kuitenkin alati läsnä, ei tämä pelkkää ilkeilyä, sohimista tai käden lippaan vetämistä ole. ”Seison mun sanojen takana, kun osa jengistä on jo et mis mun tuoli on”, Stöö yhdistää saumattomasti totisen ilmeen ja pilkkeen silmäkulmassa. Kevennyksenä yhden punchlinen siteeraaminen on kuitenkin mahdoton tehtävä: Seuraava rivi jatkaa läppää osuvasti. Samoin seuraava. Ja seuraava.

Puolikas tiili on lyrikaalisesti ähkyn aikaansaavaa tykittelyä, josta parhaana esimerkkinä Meilpäin jokainen on fly -kappale, jonka toisessa säkeistössä Stöö onnistuu tekemään varsin arvaamattoman läpileikkauksen hiphopin historiasta, josta indietekemisen eetos viedään suunnannäyttämiseen myös muodin saralla.

Ja onhan Stöön tuore alias Röpi Marsipaani yksi kaikkien aikojen parhaista.

Lisää luettavaa