Baroness: Yellow & Green – Mastodonin kaveribändi julkaisi aika helkkarin hyvän levyn

28.07.2012

Baronessin keikka oli yksi Tuska-festivaalin kohokohdista, ja yhtyeen albumikin on Kimmo K. Koskisen mukaan silkkaa rautaa.

Teksti: Kimmo K. Koskinen, kuva: Relapse

Baroness: Yellow & Green
Relapse

Kitara soi, itkeä saa.

Pörisevän metallikarsinan taakseen jättänyt georgialaisyhtye muistuttaa avaramielisellä soitollaan, kuinka hieno soitin kitara on. Kun pelkät helkkävät soinnut saavat selkäpiin värisemään, mielekkäästi perättäin aseteltuna ne vaikuttavat vielä majesteettisemmin. Vähillä säröillä pelattuna sointukulut, näppäilyt ja fuzzin läpi vedetyt tuplaleadit osuvat melodiahermoon.

Baronessin kitaristikaksikon toimet ovatkin niin komean kuuloista tavaraa, että koko levyparin miltei toivoisi olevan instrumentaali. Samaisen parivaljakon sävykkäässä ja paikoitellen komeasti harmonisoidussa laulussa ei tosin ole mitään vikaa.

Toki laulukin tuo osaltaan hienoja tuntemuksia, esimerkiksi marsvoltamaisella Foolsong-valssilla ja pinkfloydiaanisella Collapse-avaruusslovarilla. Myös ronskimmin soiva täkybiisi Take My Bones Away on kelpo esitys. Parhasta antia 18 biisin satsissa on kuitenkin rauhaisampi osasto, jota on onneksi rutkasti. Retrotuhnuisesti pöhisevä paketti muuten myös soundaa mahtavalta.

Arvio on julkaistu Rumbassa 7/12. Kuuntele levy Spotifyssa.

Lisää luettavaa