Eminem: Recovery – Hip hopin valkoinen paha poika ei tavoittele vieläkään hymypoika-palkintoa

10.07.2010

”Eminem ei selvästikään ole hyvä jätkä, mutta hänellä on kyky tuoda epämiellyttävätkin puolensa esiin tavalla, jota voi ihailla”, kirjoittaa Tapio Ahola arviossaan.

Teksti: Tapio Ahola, kuva: Universal

Eminem: Recovery
Aftermath

Myönnettäköön, en ole seurannut Eminemin uraa viime vuosina järin aktiivisesti. Miehen vuosituhannen vaihteen tienoilla julkaisema tuotanto on kovatasoista tavaraa, mutta sen jälkeen julkaistuihin levyihin ei ole oikeastaan edes tullut tutustuttua tarkemmin.

Recovery on yllättävän pirteä esitys. Apunaan Eminemillä on leegio tuottajia, mikä tuo levylle vaihtelua niin kappaleiden sävyn kuin laadunkin suhteen. Luottomies Dr. Dre on valitettavasti mukana ainoastaan yhdellä raidalla.

Tärkeintä Eminemin levyissä on silti aina ollut miehen raadollisen rehellinen ulosanti. Eminem ei selvästikään ole hyvä jätkä, mutta hänellä on kyky tuoda epämiellyttävätkin puolensa esiin tavalla, jota voi ihailla.

Recovery on epätasainen ja räikeän ylipitkä albumi, joka kuitenkin parhaina hetkinään muistuttaa, millä avuilla Eminem on nykyisen asemansa saavuttanut.

Arvio on julkaistu Rumbassa 9-10/10

Lisää luettavaa