Kynsien pureskelua – haastattelussa Kynnet-projektin tiimoilta Teemu Tanner

Teemu Tanneria on väitetty kulmikkaan musiikin tekijäksi. Nyt, henkilökohtaisimmassa projektissaan KYNNET, hän on riisunut musiikkinsa täysin ja tekee kaiken itse.

Markus Paajala

Teemu Tanner, 31, vaikuttaa yhdeksässätoista eri bändissä. Multi-instrumentalisti on antanut äänensä, soittonsa tai sävellyksensä muun muassa Hopeajärvelle, Teksti-TV 666:lle, Love Sportille, Dwnstrs:lle ja The Munchiesille. Nyt Tannerilla on yhtye, jossa hän tekee ensi kertaa kaiken alusta alkaen itse.

Primitiivistä lo-fi rockia soittava Kynnet on kuin Tannerin sooloprojekti. Mutta toisin kuin sooloprojekteilla joskus on tapana, Tanner ei täytä musiikkia kaikilla muissa bändeissä hyllytetyillä ideoillaan – päinvastoin. Kynnet on riisutumpi, raaempi ja luisevampi kuin esimerkiksi Hopeajärven tai Tekstareiden musiikki.

”Tärkeintä oli saada itsestäni ydin ulos ja tehdä se kaikista yksinkertaisin popkappale. Perisyntini on tehdä musaa, joka mielletään kulmikkaana, ehkä vaikeana, mutta rosot ovat vuosien aikana tasoittuneet”, Tanner kertoo haastattelupöydässä.

”Kynnet sisältää vain peruselintoiminnot.”

Idea tee-se-itse-projektista oli hautonut jo pitkään. Tanner halusi yksinkertaisia, tunnepitoisia hetken lauluja, ”kolmekymppisen miehen uikutusta”. Hän ei ole hyvä muistiinpanolaitteiden kanssa, joten kappaleet hautoivat päässä epämääräisinä viboina ja puskivat äänitysvaiheessa ulos kuin selkäytimestä.

”Samoin nimi, se vain tuli mieleen. Minulla on paha tapa pureskella kynsiä ihan tottumuksesta. Hyvä pitää kynnet lyhyinä ja simppeleinä, kuten tämä musakin. En edes omista kynsisaksia.”

Yhdeksäntoista eri bändiprojektia kielii siitä, että bändi voi syntyä lähes miten vain. Sen voi aloittaa sopiva nimi, tyylilaji, kokoonpano tai otollinen tilanne. Kynnet syntyi näistä viimeisellä, vuonna 2015.

”Pakenin putkiremonttia eksäni kanssa hänen vanhempiensa taloon. Siellä minulla oli hyvät äänitysmahdollisuudet, kasiraituri ja luppoaikaa”, Tanner kertoo.

Fuck Rekordsin Joni Ekman kuuli bändistä ja tarjoutui julkaisemaan kasetin. Tanner purkitti …taas ne Kynnet -ep:n yhteensä parissa päivässä.

Nyt Kynsillä on livebändi ja kalenteri täynnä keikkaa. Kaksi ensimmäistä kasettia niputtava lp …taas ne menee poks! julkaistiin maaliskuussa, ja se ehti kiinnittää jo muun muassa Vice-lehden huomion.

Ensimmäinen albumi on lähes valmis. Seuraava levy olisi tarkoitus äänittää jo kesällä, mutta tällä kertaa nykyisen livebändin kanssa.

”Vaikka soitamme biisit kuin levyllä, musasta keskustellaan, ja jokainen saa ottaa reviirinsä haltuun. Kyllä vaikutuksen kuulee jo nyt keikoilla. Jaamme muutenkin bändin hommia, mikä on hyvä, koska en ole järin järjestelmällinen”, hän kertoo.

”En onneksi ole enää puritaani. Nuorempana olin ehdottomampi, mutta nyt siitä on vapautunut. Bändissä pitää olla demokratia, vaikka tavara tulisi omasta kynästä. Ei minulle mikään ole niin pyhää.”

Tanner lupailee uutta Kynnet-levyä jo alkusyksyksi. Tannerin bändien määrään nähden julkaisutahti tuntuu kaistapäiseltä, etenkin hänen väittäessään itseään epäsäntilliseksi. Kun Kynnet vielä aikoo ravata keikoilla koko kevään ja kesän, missä välissä sävellys-sovitustyö ehtii tapahtua?

”Luotan siihen, että päässäni muhii perustavanlaatunen möykky, josta pystyn tarvittaessa lusikoimaan asiaa kun menen treenikselle. Himassa en kirjoita yhtään. Nyt kun on muita jäseniä, saamme ideat heti tuoreeltaan käyttöön ja työstöön. Sitä tuntee niin paljon hyviä ja osaavia tyyppejä, että voi itse olla se haaveileva tunari.”

Aikaa kuitenkin kuluu, ja aikataulut muiden bändien kanssa pitää sovittaa. Tannerin lähipiirissä palapeliin on onneksi totuttu.

”Kaikilla on useampia proggiksia, kouluja, graduja, töitä, perhettä, vaikka mitä. Pieni venklaus kuuluu asiaan. Kalenterin avulla pysyn järjissäni.”

Kaiken järjestelyn keskellä Tanner vaikuttaa olevan itse zen. Sooloprojektissa selkäytimestä purkaminen toiminee hänelle stressinlievittäjänä siinä missä kynsien pureskelukin.

”Mahtavaa suunnitella kaikenlaista. Toivon Kynsille pitkää ikää. Niin kauan, kun siitä lähteestä kumpuaa ammennettavaa, niin annetaan palaa”, Tanner sanoo.

”Paljon on vielä tekemätöntä taidetta. Toivottavasti ehtii elämänsä aikana tehdä niistä suurimman osan.”

Kynsien ohella Tanner jatkaa bändiprojektisuharointiaan. Mitä kaikkea muusikko haluaisi vielä tehdä?

”No nyt on suunnitteilla konsertti, mihin kootaan Ringa Mannerin kanssa lista meidän lempieläinvideoista, jotka sitten säestetään livemusalla. Nimikin on jo keksitty: Manner X Tanner.”