Charles Mansonin ennenjulkaisemattomat raidat julkaistiin albumina.
Sarjamurhaajana tuomittu ja yhä elinkautistaan istuva Charles Manson oli aikoinaan myös laulaja-lauluntekijä, jonka ura ei tosin ottanut oikein tuulta siipien alle. Nyt miehen 1980-luvulla sairaalassa tallentamat äänitykset julkaistiin rajoitettuna albumina, joka kantaa nimeä Just Fucking Around.
Erikoisen julkaisun takaa löytyy Los Angelesissa asuva Manuel Vasquez, joka julkaisee musiikkia vapaa-aikanaan nimikkeellä Records Ad Nauseam. L. A. Timesin haastattelussa Vasquez kertoi saaneensa runsaasti vihapostia, mutta samalla levy on myynyt nopeasti. Rajoitettu ensipainos (5oo kpl) on ilmeisesti jo mennyttä ja toinen painos tulossa.
Vasquez on puolustanut Mansonin albumin julkaisua selittämällä, että ihmiset muistavat vain mistä Manson tuomittiin. Harva kuitenkaan tuntee sitä ”maailmanparantajaa”, joka nykyisin telkien takana istuu. Vasquezin mukaan Manson on innostunut ekologiasta, ilmastosta ja eläinlajien pelastamisesta. Selvähän se.
Manson tuli maailmankuuluksi vuonna 1969 johtamastaan murhasarjasta, jonka uhreista yksi oli näyttelijä Sharon Tate, ohjaaja Roman Polanskin vaimo. Itseasiassa juuri Mansonin musiikilliset haaveet johtivat Taten kuolemaan, sillä Polanskin ja Taten vuokraama talo oli vielä hiljattain kuulunut tuottaja-muusikko Terry Melcherille, joka ei Mansonin musiikillisista yrityksistä innostunut. Vaikka Manson tiesi Melcherin jo muuttaneen, lähetti hän seuraajansa juuri tähän osoitteeseen ”tappamaan kaikki siellä olevat.”
Miltä sitten kuulostaa tämä 40-minuuttinen ja erittäin alhaisella äänenlaadulla julkaistu albumi? No, tässä esimakua…
Lähde: L. A. Times.