Seuraa Mervi Vuorelan ja Lasse Auranteen Tuska-seikkailujen kolmas ja viimeinen osa.
Teksti: Mervi Vuorela (MV) ja Lasse Auranne (LA), kuvat: Nelly Tatti
Tuska Open Air
Suvilahti, Helsinki
29.6.–1.7.2012
SUNNUNTAI
Sunnuntai ei todellakaan käynnistynyt parhaissa mahdollisissa merkeissä. Aluksi thrash metal -suuruus Lamb of God perui keikkansa, koska bändin solisti Randy Blythe oli pidätetty Prahassa kaksi vuotta sitten tapahtuneen kuolemantapauksen johdosta. Sen jälkeen ajauduin vahingossa katsomaan yli kolmikymppisistä teineistä koostuvaa One Morning Leftiä, jonka käsittämätön metalcoren, screamon ja dancen ristisiitos toi mieleen maailman huonoimmaksi bändiksi tituleeratun Brokencyden. Hyvä ettei pää räjähtänyt. Olisi vain pitänyt nukkua pommiin. (MV)
Lamb Of Godin paikalle oli viereiseltä lavalta siirretty New Jerseyn Overkill. Aikanaan kakkosdivariin jäänyt thrash metal -bändi oli yhä viihdyttävää katsottavaa ja edusti amerikkalaisen rässiperinteen iloisempaa ja enemmän perinteiseen heviin kallellaan olevaa muotoa. Energistä meininkiä oli mukava seurata iltapäivän auringonpaisteessa, joskin päälava oli bändille ehkä sittenkin liian iso.
Hardcore-kiinnitysten lisäksi Tuska laajensi tänä vuonna elektronisen musiikin puolelle. Pitkähkön uurastuksen jälkeen Aku Raski alias Huoratron näyttäisi vihdoin päässeen maistamaan suosion hedelmää. Ja kyllähän Huoratronin musiikki sopi mainiosti myös hevifestarille. Suriseva ja raskas tasabiitti iski tajuntaan ilman turhia mutkia ja oli tarpeeksi raskasta pudotakseen hevikansaan. Ainakin skidit pistivät piirileikiksi miksauskopin ympärillä.
Ensi vuonna Tuskassa voisikin olla oma elektronisen musiikin pikkutelttansa. Sinne sopisi Huoratronin lisäksi vieläkin rujompaa breakcorea, gabberia tai jopa teknoa. Pelkäänpä kuitenkin, että jos Tuskaan vielä konemusiikkia kiinnitetään, se tulee olemaan jotain vihoviimeistä koulukiusaajabrostepiä. (LA)
Verkkoherra huikkaa tähän väliin, että Baroness oli Tuskassa sairaan kova!
Tuskan loppumetrit sujuivat leppoisasti Koffin rajatulla VIP-anniskelualueella, josta oli suora näköyhteys päälavalle. Ministryn keikkaa odotellessa olikin ”ihan jees” löhötä oman perseen mukaan mukautuvissa Fatboy-säkkituolessa, jonne Koff-tytöt kantoivat olutta alushousut paljastavissa revityissä farkkushorteissa. Porvarihevi-idylli rikkoutui vasta siinä vaiheessa, kun One Morning Leftin kundit tunkivat perseensä samoihin säkkituoleihin. (MV)
Mutta silloin olikin jo aika keskittyä Ministryyn, joka tuskin esittelyjä kaipaa. Yhdysvaltalaisen industrial-legendan primus motor Al Jourgensen on yhä vihainen, ja Ministryn viime aikojen levyt ovat olleet vimmaisia. Vimmaisuus ei tosin valitettavasti rinnastunut hyvyyteen ainakaan ensimmäisen tunnin aikana, sillä nopealla tempolla runnottu alkukeikka ei säväyttänyt läheskään yhtä paljon kuin loppukeikan hitit.
Al Jourgensenille tuli jano.
Niissä hiteissä olikin sitten kosolti voimaa ja muistettavia riffejä, joille annettiin tilaa iskostua kuulijan takaraivoon. Tästä syystä keikan lopettava trio N.W.O, Just One Fix ja Thieves nosti ihon kanalihalle aivan eri tavalla kuin alkukeikka. Eikä sen kananlihan syntyyn tarvittu edes yhtä fiksiä. (LA)
Se oli semmoinen Tuska, ensi vuonna uusiksi.
Lue Tuska-reportaasin aiemmat osat tästä ja tästä.