Biisin nimi on siis We Take Care of Our Own ja Rumban Springsteen-spesialistit ovat valmiita antamaan Pomolle tuomionsa.
Kuva: Columbia Records
Maaliskuussa julkaistavan Wrecking Ball -levyn ensimmäinen single on tietenkin ehtaa stadion-kamaa: löytyy juustoista syntetisaattorisoundia, nostatustaustalauluja ja yhteiskunnallista kritiikkiä.
Springsteen-raadissa ovat tällä kertaa päätoimittaja Teemu Fiilin sekä avustajat Jean Ramsay ja Markku Roinila. Millaisia säväreitä uusi biisi raatilaisissa herätti?
Teemu Fiilin:
”Kantava kitarariffi tuo kaikessa tarttuvuudessaan mieleen Burt Bacharachin ”Always Something There to Remind Me” -klassikon. Lopulta viulukoneilla, pianoilla ja taustalauluilla tuplattuna se nousee oikeastaan kappaleen todelliseksi koukuksi. Laulumelodiat ovat ehtaa ja tuttuakin tutumpaa Brucea – tällä kertaa enemmän hyvässä kuin pahassa. Lähes kaikki kulta-ajan Springsteenin sovitukselliset maneerit on muistettu ottaa mukaan, jopa ”hei hei” -taustahuutoja myöten. Biisi kuulostaakin likimain Springsteenin pastissilta omasta 30 vuoden takaisesta tuotannostaan. Sellaisena se on kuitenkin erinomainen, siitäkin huolimatta että suureellisella sovituksella paikkaillaan hiukan ohukaista sävellystä.”
Jean Ramsay:
”Perus-Brucea, sieltä heikommasta päästä. Sanoituksessa on jonkunlaista nyökkäystä Woody Guthrien ”This Land is Your land” ’in suuntaan (toinen säkeistö ja etenkin toi ”from sea to shining sea”), mutta kovin vähän on Brucella paukkuja kertosäkeeseen tultaessa. En ihan usko sitä, että Jenkeissä pidettäisiin omistaan huolta, vaikka kuinka Bruce sitä toistelee. Herättää lähinnä kummastusta tämmöinen tyhjänä kumiseva rumpu levyltä jolla mainostetaan olevan sosiaalista ja poliittista kritikkiä. Vielä kun sävellys ja sovitus ovat Mary’s Place -henkistä gospel-nostatusta vailla mitään uutta koukkua tai ideaa, herättää tämä ensisingle kyllä pelkoja uuden levyn suhteen.”
Markku Roinila:
”En ainakaan laskenut alleni. Alku vähän kuin Dancing in the Dark, mutta sitten tulee enempi Born to Run-tunnelmaa. Onhan tää isoa stadionrockia. Juustoiset syntsasoundit tökkii pikkaisen ja jotenkin tuntuu siltä, että tässä on nyt päässyt kertosäe unohtumaan tykkänään – se on nyt kuitenkin stadionrockissa tärkeintä. En tiedä kuka tämän on tuottanut, mutta noi hei hei-laa-laa-laa taustalaulut on kyllä aika huvittavia. Fiilis laskee kuin lehmän häntä mitä pidemmälle biisissä mennään.”
Kuuntele biisi tästä.