Kanadalainen miljoonarock-yhtye (kuvassa) joutui nöyrtymään hapatetulle vihannekselle.
Kuva: Roadrunner
Helmikuun 19. päivänä maustekurkku, tuo tavallisesti nystypintaisista avomaankurkuista osmoosin tai maitohappokäymisen avulla valmistettu säilyke, ohitti suosiossaan kanadalaisen Nickelback-yhtyeen.
Facebookiin perustettiin 8. helmikuuta faniryhmä, jonka otsikko oli Can this pickle get more fans than Nickleback?
Otsikon kirjoitusvirheestä huolimatta maustekurkkufaneja ilmoittautui puolentoista viikon aikana 1 414 000 siinä missä Nickelback oli koko Facebook-elinkaarensa aikana onnistunut keräämään hieman yli 1 413 000 fania.
Tällä hetkellä Facebookissa otetaan mittaa myös siitä, ohittaako pisuaarin suosio The Baseballsin ja kerääkö veripalttu enemmän faneja kuin Jyrki Katainen.
Nickelback on myynyt maailmanlaajuisesti kolmisenkymmentä miljoonaa levyä, mikä nostaa Chad Kroegerin johtaman nelikon 2000-luvun kaupallisesti menestyneimpien yhtyeiden joukkoon.
Nickelback menestyi myös The Word -lehden viimevuotisessa lukijaäänestyksessä, jossa heidät valittiin maailman huonoimmaksi bändiksi. Yhtye sai äänistä 19,8 prosenttia.


{ 4 kommenttia… }
Ja tämän Nickelbackin meinaavat hommata Tuskaan esiintymään? Ei kiitos!
Kumpi on kovempi, Giant Leap vai Nickelback?
Chad Kroeger käpähti: http://www.contactmusic.com/news.nsf/story/chad-kroeger-throws-pickle-fit_1133381
Niin kivaa kuin tuo Kroegerin kiehuminen olisikaan ollut, niin…. (ja taas olisi Iltalehdet sun muut voineet tehdä lähdetsekkauksensa…)
” Guys, the Chad Kroeger account that has messaged me and that I print screened in those pictures is clearly not the real Chad! It was just someone with a fake account pretending to be him and I got a kick out of it! For those going around saying Chad is trying to shut down the page…Chad has not even said anything rega…rding this page, at least not that I know of! I only put those pictures up for jokes!
See More”
(Tue at 9:05pm)