Sepulturan solisti Derrick Green kertoo uuden albumin tekemisestä ja cover-valinnoista. Haastattelun toinen osa julkaistaan huomenna, siinä Green jatkaa muusta yhtyeen ympärillä vellovasta hälinästä.
Teksti: Kimmo K. Koskinen, kuva: Nuclear Blast
Onnittelut mainiosta uutuusalbumista, se yllätti oikein positiivisesti. Mikä mielestäsi on Kairos-levyn keskeisin elementti, Sepulturan laulaja Derrick Green?
Luulisin että yksinkertaisuus. Halusimme pitäytyä Sepulturaa määrittelevissä peruselementeissä ja oikein työntää ne esiin. Se tuntui hyvin luonnolliselta.
Omiin korviini albumi soundaa varsin raskaalta ja hypnoottiselta vähän Obituaryn ja jopa Crowbarin tyyliin. Oletko samaa mieltä?
Jep, hehheh. Koko prosessin idea oli saada levystä raskas käyttäen vähän erilaisia keinoja. Käytimme eri tuottajaa ja teimme asioita erilailla studiossa.
Bändi tuntuu groovaavan hyvin ja rullaavat riffit antavat bändille mainion mahdollisuuden siihen. Tähtäsittekö tarkoituksella groove metal -viboihin?
Kaikki juontuu tuosta luonnollisuudesta. Se on sitä, että jengi haluaa liikkua ja hakata päätään, tuntea rytmin. Juuri tämä oli se elementti, mistä itse bändissä pidin jo ennen kuin liityin Sepulturaan.
Taiteellisemman puolen lisäksi jätitte uudella levyllänne hardcore–meiningin vähemmälle. Miksi?
Se tuli keskinäisen kommunikaation kautta. Tajusimme että sitä on jo tehty, voimasointuja ja kahjoa menoa. Nyt palasimme siihen jynssäävään old school -menoon. Tiesin Andreasin olevan siinä todella hyvä. Jossakin vaiheessa puhuimme että ottaisimme keskipisteeksi vanhan liiton riffittelyn ja sitten kaikki alkoi luistaa omalla painollaan.
Olette aiemmin tehneet aika monisyisiä kokonaisuuksia. Oliko simppelimmän albumin teko vaikeata?
Eipä oikeastaan. Tunnemme jo toisemme ja olemme kiertäneet paljon. Rumpalimme Jean Dolabella on osaava kaveri myös basson ja sovitusten kanssa. Tuottaja Roy Z:llä oli myös suuri vaikutus lopputulokseen. Hän tähtäsi otoissa hyviin viboihin, ei nappisuorituksiin tai täydelliseen soundiin. Hän on hyvä saamaan bändin virtaavan lavaotteen myös studiossa.
Roy Z on työskennellyt useampienkin kovan luokan laulajien kuten Bruce Dickinsonin ja Rob Halfordin kanssa. Yrittikö hän saada materiaalista NWOBHMia tai sinut kiekumaan?
Hehheh, ei ei… Olimme kirjoittaneet biisit jo ennen studiota ja suunta oli selvillä. Kyllähän minä koitin jotakin kiekumista huvikseni, ihan vain vetääkseni homman välillä överiksi. Olihan se ihan ääliömäistä, mutta piti silti vähän hassutella.
Levyllä on myös hiukan industrial-meininkiä, ei vähiten mukaan valittujen Ministry- ja Prodigy-coverien takia. Miten nämä biisit valikoituivat versioitavaksi?
Kumpikin valittiin oikeastaan hetken mielijohteesta studiossa, kun koitimme miettiä hyviä cover-biisejä. Etsimme sellaisia, jotka eivät olisi itsestäänselviä, tyypillisiä metallicovereita, jotka eivät oikeastaan edes muutu miksikään. Valitsimme raskasta kamaa, joka on vaikuttanut meihin menneisyydessä. On haaste tehdä Ministry-coveri ja jotakin aivan erilaista kuten Prodigya. Kumpikin ovat todella hardcore-kamaa, ja saimme lyötyä niihin Sepultura-leiman.
Aiemmin olette versioineet Devon, Massive Attackin ja U2:n kaltaisia bändejä. Syy lienee sama? Onko taustalla sivistysaspektia?
Joo, se haaste on olennainen. Rakastamme näitä bändejä ja niissä on asennetta. Sepulturan vaikutteethan tulevat useammasta eri suunnasta. Tuollaisten biisien versioiminen on mahtavaa. En ole ajatellut tuota sivistysjuttua, mutta kenties joku metallipää tutustuu näihin bändeihin ja tulee avomielisemmäksi muunkinlaista tavaraa kohtaan.
Kitaristi Andreas Kisser on kertonut että Kairos-levyä varten yhtye ”rajoitti itseään saavuttaakseen luovuuden”. Mitä tämä oikeastaan tarkoittaa?
Mahdollisuuksia on aina paljon ja niitä voi lähteä seuraamaan moniin eri suuntiin. Halusimme valita tietyn polun jota seurata. Jos näin ei tee, päätyy harhailemaan kaikkialla. Tiettyjä rajoja on oltava. Me päätimme aiheen josta kirjoittaa ja todella keskityimme sen olemukseen. Riffejä voi tulla miljoona erilaista, mutta kokonauisuus ei kuulosta albumilta ellei tarjontaa rajoita. Rajoittamisen kautta saa aikaan rakenteellisuutta.
Otitteko käyttöön selkeitä sääntöjä, kuten ei yli viiden osan biisejä tai alle viiden minuutin keston?
Emme rajoittaneet hommaa siten, vaan teimme mitä luontevalta tuntui. Paitsi että ehdottomasti ei balladeja, hehheh. Sepä olisikin melkoinen haaste.
Levystä piti Kisserin mukaan myös tehdä napakan mittainen. Itse asiassa se on 54-minuuttinen, eli ei järin lyhyt.
Se on todellakin pidempi kuin edellislevymme. Mutta emme silti halua tuputtaa liikaa informaatiota. On parempi jos jengi palaa levyn alkuun uudelleen. Enpä tiedä, emme me lopulta liiemmin miettineet kestoja niin levyn kuin biisienkään suhteen. Yleisesti jengi kuitenkin pitkästyy pitkien albumien parissa, joten emme todellakaan aikoneet väsätä mitään trilogia-eeposta.
Kairosta jaksottaa muutama omituinen välike, jossa kuullaan vain epämääräistä elämisen ääntä. Ovatko ne juuri niitä Kairos-hetkiä, eli merkityksellisten tapahtumien välisiä aikajaksoja, jotka eivät itsessään ole hetkiä joita ikinä muistaisi?
Ne ovat juuri niitä, omituisia hetkiä kiertueeltamme. Ne ovat ajanjaksoja, joita ihmiset eivät yleensä edes huomaa. Ne ikään kuin kelluvat, ne ovat aikaa ajan välissä. Ne ovat aikaa, josta emme välttämättä ole edes tietoisia, mutta silti ne ovat olemassa.