Ei vittu kytät! Suomen päräyttävin chiptune-artisti suututti Facebookin

02.09.2014

Varoitus: ei poliisiystäville.

Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva: Kuvakaappaus videosta

Nyt on kovaa kakkaa. Aivan loistava O Samuli A on tehnyt omaa chiptune/electro/ mitä lie -hybridiään jo vuosien ajan. Nyt artistilta on ilmaantunut YouTubeen kohtalaisen kuumottava Ei vittu kytät -niminen biisi.

O Samuli A yritti levittää kappaletta myös Facebookin kautta, mutta kun ei niin ei. Ilmeisesti ruma sana kappaleen nimessä aiheutti sen, että biisiä ei voinut laajemmin Facebookissa levittää.

Koska Rumba on aina pienen ihmisen asialla, rumien sanojen puolella ja megakorporaatioita vastaan, teemme nyt oman osuutemme sen eteen, jotta kappale leviäisi mahdollisimman laajan kuulijakunnan tietoisuuteen. Niin, ja onhan tuo nyt pirkuleen päräyttävä biisikin.

Kuuntele Ei vittu kytät alta.

Mikäli meno miellyttää, niin juuri ilmestynyttä Field Trip -kasettia (jolta Ei vittu kytätkin löytyy) kannattaa kysellä vaikkapa The Funkiestista, Levykauppa Äxästä tai Clone Recordsin kotisivuilta. Kannattaa myös pitää kiirettä, sillä salaisten Rumban saamien tietojen mukaan artistin omat jakeluun tarkoitetut kasetit myyvät itsensä loppuun viikossa.

Lisää luettavaa