King Diamond valitsi suomalaisbändin lämmittelijäkseen jenkkikiertueelle – Kaikki alkoi yhdestä musiikkivideosta

10.09.2014

Suomalaisyhtye Jess and the Ancient Ones lämmittelee King Diamonia tämän Amerikan-kiertueella.

Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva:  Svart Records

Jess and the Ancient Ones pääsi tavallista komeammalle kiertueelle, kun itse King Diamond valitsi suomalaisyhtyeen lämmittelijäkseen Amerikan-kiertueelle. Kiertue käsittää yhteensä 19 keikkaa, ja se alkaa lokakuussa.

Rumba otti yhteyttä bändin kitaristiin Thomas Fiendiin ja kyseli, miten kaikki oikein sai alkunsa.

Herra Diamond valitsi teidän henkilökohtaisesti lämmittelijäksi. Tiedättekö, miten kaikki tapahtui?

”Saimme yhteydenoton Jenkeistä jo jonkin aikaa sitten ja tiesimme sen verran, että King halusi nimenomaan meidät lämppäriksi. Yhtyeemme jäsenet Corpse ja Von Stroh olivat herran kanssa tekemisissä Jalometallissa, ja siellä selveni että hän oli nähnyt Astral Sabbat -musiikkivideomme ja ihastunut soundiimme sen verran että halusi meidät kiertueelleen mukaan. Huikea kunnia, varsinkin ottaen huomioon sen että sekä Corpse ja minä – ja moni muukin bändistämme – olemme pitkän linjan King Diamond- ja Mercyful Fate -faneja.”

Oletteko tavanneet King Diamondia ennen? Jos kyllä, niin millainen mies hän on? Jos ette, niin millaiseksi hänet kuvittelette?

”Corpse oli törmännyt häneen viime vuoden Tuskassa, itse olen Kingin nähnyt livenä vuonna 2001 Helsingissä. Viime päivinä olen ollut hänen vaimonsa Livian kanssa yhteyksissä päivittäin ja täytyy todeta, että hän on todella lämmin ja mukava ihminen. Corpsen sekä Von Strohin Dangerous Meeting Jalometallissa osoitti, että itse maestrokin on kuulemma erittäin mukava, kohtelias ja maanläheinen. He pitävät musiikistamme todella paljon, ja Livialla oli Jalometallissa myös JATAO-paita päällään!”

Millaisilla odotuksilla lähdette Amerikkaa kiertämään?

”No, keikkapaikkoina House of Bluesia ja sen sellaisia, ja moni paikka on jo loppuunmyyty. Palkitseva olo kerrankin päästä esiintymään näin hienoissa puitteissa! Tätä on odotettu ja tätä varten on tehty töitä pennusta asti. Muistan elävästi, kun leikkelin 1990-luvun puolivälissä Soundista Kingin haastatteluja ja piirtelin King Diamondin ja Mercyful Faten logoja kouluvihkoihin. Surrealistista.”

Mikä on ensimmäinen asia, mitä aiotte King Diamondille sanoa, kun hänet kohtaatte?

”Toivottavasti ensimmäinen kommenttini ei ole ’Hello mr. Diamond, could you show me where’s the toilet, I have a ghastly diarrhea’ tai mikään vastaava, hah! Odotan tapaamista luonnollisesti mielenkiinnolla, myöskin siksi että tahdoisin keskustella hänen kanssaan bänditouhujen lisäksi myös mystiikasta ja Vasemman Käden Polun erinäisistä mutkista.”

Oletteko itse King Diamond -faneja? Mikä on hänen paras kappaleensa ja levynsä?

”Kyllä! Tuo lempibiisi on ihan pirun vaikea kysymys, kuten varmaan arvaatkin, heh. Levyinä kärjessä ovat Them ja The Puppet Master. Biiseistä ensimmäisenä mieleen tulee tietysti klassikkoraita Welcome Home. Se partaveitsen terävä ääni on jotain ainutlaatuista. Muita kestosuosikkejani ovat The Lake ja Abigail II-levyn The Storm. Myös Halloween voi olla aika kova päästä katsomaan livenä lavan reunalta, varsinkin koska Halloweenin aikoihin keikat sattuvat olemaan Los Angelesissa ja Las Vegasissa.”

Lisää luettavaa