Pastori Peitsamo? Suomen tuotteliain rockmuusikko aloittaa syksyllä teologianopinnot

12.07.2013

Omalaatuinen laulaja-lauluntekijä aikoo seuraavaksi veisata vallan toisenlaisia virsiä.

Kuva: Tetja Leivo.

Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan valintakokeiden tulokset pamahtivat verkkoon torstaina ja yksi onnellisista hyväksytyistä kantaa nimeä Peitsamo, Kari Juhani Valdemar. Eipä siis ihme, että Rocket Recordsin Juha Rantala kirjoitti artistin Facebook-sivulle terveisiä faneille ja vähän muusikollekin: ”Pahoin pelkään, että tämän myötä tulevan levyn ilmestyminen viivästyy. Mutta vilpittömät onnittelut joka tapauksessa.”

Kari Peitsamon halu tutkia uskontoa vakavamminkin ei ole aivan tolkuton juonenkäänne muusikon elämässä. Ahkera artisti on valottanut uskonsa saloja jo vuonna 2009 Kansan Raamattuseuran Sana-lehden haastattelussa, jossa hän kertoo olevansa nimenomaan luterilainen ja väärentämättömässä uskossa: ”Kristus aukaisi mulle todellisen olemukseni. Hän on nyt pääni ja ’silmäni on yksi’. Heräsin transsista, jossa olin ollut koko aikuisikäni. Kutsun tätä kokemusta armoksi.”

Laitavasemmistolaisen maailmankuvansa Peitsamo niputtaa luontevasti yhteen uskonnollisen vakaumuksensa kanssa samassa haastattelussa: ”Alkuseurakunta oli kommunistinen yhteisö, eikä meidän tule tinkiä jakamisen ihanteesta. Jeesus kaatoi rahanvaihtajien ja pörssimeklarien pöydät.”

Yksin ei tänä syksynä 56 vuotta täyttävä Peitsamo joudu edustamaan varttuneempaa opiskelija-ainesta Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistyksen baarisuunnistuksessa: hänen kanssaan haalarimerkkejä on keräämässä Suomen Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen (s. 1954).

Teologiseen tiedekuntaan valittiin vuonna 2013 yhteispisteitten tai valintakokeen perusteella 161 opiskelijaa, mikä tarkoittaa melkoista hyväksymisprosenttia. Liki joka toinen kokelas pääsi läpi.

Lisää luettavaa