Progressiivisen metallin ystävät, olisi kiintoisia asioita tarjolla – Opethin ja Mastodonin uudet biisit nimittäin julki

03.06.2014

No niin, saatiinhan se Ilosaarirockissakin nähtävän Opethin odotettu uusi single vihdoin kuultavaksi. Mastodon sen sijaan tarjoaa lisää esimakua omasta uutuuslevystään.

Teksti: Jari Setälä, kuva: Roadrunner (Opeth)

Ruotsalainen Opeth julkaisee uuden Pale Communion -albuminsa 22. elokuuta, ja nyt levyltä on tuotu kuultavaksi sen ensimmäinen biisinäyte Cusp of Eternity.

Kappale tuntuisi vahvistavan yhtyeen johtaja Mikael Åkerfeldtin aikaisemmat kommentit siitä, että vanhempien Opeth-levyjen death metal -elementit jäävät Pale Communionilla pysyvästi pois ja levyn tyyli tulisi muistuttamaan ennemminkin bändin edellisen levyn Heritagen (2011) perinnetietoista progerockia.

Kuuntele Cusp of Eternity alta.

YouTube video

Viime viikolla Helsingin Sonisphere-tapahtumassa esiintynyt yhdysvaltalainen Mastodon julkaisee 24. kesäkuuta uuden studioalbuminsa Once More ‘Round the Sun, jolta tuotiin huhtikuussa kuultavaksi levyn ensisingle High Road.

Nyt vuorossa on sitten levyltä jo toinen biisinäyte, Chimes at Midnight, jonka voi kuunnella suoraan alta. Aiemmin julkaistun High Road -biisin pääsee kuuntelemaan täällä.

YouTube video