Robinin tiedotetaan tekevän levymyyntihistoriaa – Ei muuten tee, sanoo lista-asiantuntija

Teinitähden tiedotteeseen on eksynyt pieni fiba.

Teksti: Saku Schildt

Suomalaisten musiikkimedioiden sähköposteihin ilmaantui tänään riemuitseva meili. Robin julkaisee neljännen albuminsa ja tekee levymyyntihistoriaa! -otsikkoinen sähköposti kertoo Robinin julkaisevan neljännen albuminsa tämän viikon perjantaina ja että samalla kirjoitetaan levymyynnin kronikoita uusiksi.

”Robin on myynyt 2,5 vuoden aikana yhteensä yli 400.000 fyysistä levyä. Uuden albumin myyntimäärä on 45.000 kappaletta, eli tuplaplatinaa. […] Yksikään suomalainen artisti ei ole aiemmin saavuttanut vastaavaa levymyyntimäärää yhtä nopeasti Suomen markkina-alueella”, tiedotteessa sanotaan.

Kunnioitettava saavutus, mutta Listablogiaan väsymättä päivittävä Timo Pennanen havaitsi ennätysväittämässä virheen. Jari Sillanpää on nimittäin tehnyt vielä kovempaa tulosta.

”Jari Sillanpää julkaisi runsaassa vuodessa (1996–1997) kolme albumia, joiden nykyinen yhteismyynti on 582 174 kpl, ja syksyyn 1998 mennessä oli varmasti enemmän kuin 414 tuhatta. Sattumoisin Sillanpää ja Robin julkaisevat levyn nyt yhtä aikaa”, Pennanen kirjoittaa Listablogin Facebook-sivulla.

Ei saisi nuolaista, ennen kuin tipahtaa! Onneksi olkoon Robinille kuitenkin komeista myyntilukemista, nämä ovat kuitenkin levyteollisuuden kannalta hankalampia aikoja kuin 1990-luvun loppu oli.