Alkuvuoden mahtavin uutinen: Sielun Veljet tulee takaisin!

13.02.2011

Koettavissa on ekstaattista alkuvoimaa Ilosaaressa, kun nukkuva rockhirviö herää.

Kuva: Heini Lehvasvuo

Suomalaisen rockmusiikin alkuvoimaisin ja energisin liveyhtye Sielun Veljet palaa eläväisten kirjoihin.

Yhtye nähdään soittamassa tämänvuotisessa, todennäköisesti taas loppuunmyytävässä Ilosaarirockissa sen 40-vuotisjuhlan kunniaksi.

Uutta materiaaliakin on ilmaantunut, nimittäin kotisivuilta löytyy itseviitteinen kappale Nukkuva hirviö, jolla Ismo Alanko ääntelee näin:

Me olemme säälittäviä
me olemme kuollutta aikaa etsimässä

Me herätämme nukkuvan hirviön
me emme tiedä mitä me teemme

Kappale julkaistaan 7-tuumaisena vinyylinä myöhemmin.

Paluuseen johtaneet tapahtumat kulkivat tiedotteen mukaan näin:

Orkesteri on vuosien varrella kerääntynyt erilaisiin luoliin ja treeniskämppiin soittamaan yhdessä. Useimmiten yhdessä soittamista luontevampaa on ollut jatkaa jutustelua herkkupöytien ja elämänkuulumisien äärellä.

Viime syksynä kaikki oli toisin.

Tätähän pitää saada lisää, oli miesten selkeä viesti toisilleen. Tehdään uusi biisi ja vedetään keikka. Niin yksinkertaista se joskus on.

Onneksi on.