Arvio: Paasaava Hector on paljon mukavampaa kuultavaa kuin rattoisaksi heittäytyvä Hector

”Kymmenen vuoden tauon jälkeen Hectorin touhuissa on uudenlaista tuoreutta, vaikkei Hauras ihan kokonaan toimikaan”, kirjoittaa Markku Roinila levyarviossaan.

Arvio on julkaistu Rumbassa 10/14.

Hector
: Hauras

Sony


Uudenlaista raikkautta.

On hävettävää myöntää, että viimeisin Hector-levy, josta olen todella pitänyt, oli Kadonneet lapset (1978). Olen toki yrittänyt aika ajoin. Euroopasta (1981) melkein innostuin. Jotenkin Hector tuntui 1980-luvun alussa tulleen vanhaksi ja alkaneen kyseenalaistamaan ja analysoimaan omia tekemisiään liikaa. Tuloksena on ollut väkinäistä puurtamista, joka ei sytytä.


Kymmenen vuoden tauon jälkeen Hectorin touhuissa on uudenlaista tuoreutta, vaikkei Hauras ihan kokonaan toimikaan. Sovituksia on mietitty huolella, Hector laulaa hyvin ja hänellä tuntuu olevan tarkoitus. Korkeampia voimia ja tämän elämän rajallisuutta mietitään paljon, ja Hectorilla on pyrkimystä väkevään runouteen. Monesti tässä onnistutaankin. Levyn ehkä komein biisi Hauras kertoo juurikin elämän ainutkertaisuudesta.

Kun Hector uskaltaa paasata avoimesti, häntä on paljon helpompi kuunnella kuin silloin kun hän yrittää olla kevyt ja rattoisa. Single Ihan tavallinen suomalainen mies muistuttaa niistä vaivaannuttavista hetkistä, joihin Hector-diggailuni on alkujaan hyytynyt.

Markku Roinila