Gasellit: Aina – Rap-ryhmän toinen albumi on debyyttiin verrattuna jotain aivan muuta

”Suhtauduin Gaselleihin varauksella. Helsinkiläisen rap-nelikon debyytti Kiittämätön (2012) oli karismaton, osin jopa vastenmielinen levy, joka oli parhaimmillaan keskitasoa. Tämä toinen albumi on kuitenkin jotain aivan ihan muuta”, aloittaa Teemu Kilpi arvionsa.

Teksti: Teemu Kilpi, kuva: Joni Helminen

Gasellit: Aina
Monsp
4stars

Gasellit vaeltavat oikeaan suuntaan.

aina_gasellitSuhtauduin Gaselleihin varauksella. Helsinkiläisen rap-nelikon debyytti Kiittämätön (2012) oli karismaton, osin jopa vastenmielinen levy, joka oli parhaimmillaan keskitasoa. Tämä toinen albumi on kuitenkin jotain aivan ihan muuta.

Levyn polkaisee hienosti käyntiin Jäniksen vuosi, jossa haaveillaan halpalennoista kauas pois luontoon ja vapauteen. Freesiä kuin Alaskan tuuli. Toinen parhaista, Mä meen naimisiin, on humoristinen visio morsiamen ryöstöstä, johon itsekin voin pakkini saaneena miehenä samaistua.

Biisien teemat kertovat kasvusta, ja Gasellit on löytänyt teksteihinsä sielun. Musajusan taustat erottuvat nyky-rapin massasta upeasti edukseen. Mukana on pääosin musiikillisesti rikkaita teoksia: monikerroksisia, yksityiskohtaisia, paikoin jopa kauniita ja nostattavia. Melodisuuden vastapainona on kuitenkin raffisti paukkuvaa biittiä, jottei homma menisi ihan ambientiksi.

Joutuuko Gasellit petojen lounaaksi suomirapin kasvavalla aavikolla? Sanoisin, ettei tällä laumalla ole välitöntä vaaraa.

Arvio on julkaistu Rumbassa 11/13.