Hallittu pyöreänkulmikas äänilevy – arviossa Mother Goose

Vaihtoehtorockia 80-luvulta asti soittanut Mother Goose julkaisi levyn vuosien tauon jälkeen. Markku Roinila kuunteli sen.

Mother Goose
The Only True Mother Goose
Temporary Music
7,7

Jostain syystä kotimainen indiesuuruus Mother Goose on jäänyt minulta enimmäkseen tarkemmin tutkimatta. Nythän on mainio tilaisuus ottaa vahinko takaisin, varsinkin kun kahdeksas levy The Only Mother Goose on yhtyeen eka piitkään aikaan. Kannattihan tuo!

Pitkäsoitto on viehättävän rupista amerikkalaishenkistä indierockia tulvillaan ja vaikka Mother Goosen meno on selvästi omakseen ajat sitten eriytynyt, voidaan heittää vertailun vuoksi vaikka sellaisia nimiä kuin Pere Ubu, Sonic Youth ja Pixies.

Levy on ilahduttavan monipuolinen ja ensimmäinen osio on selvästi napakampi kuin toisinaan epäilemättä tarkoituksella haahuileva kakkospuoli. Kumpikin toimii. Menossa on mukana keveää himputtelua, mutta myös tummaa kauhua hitaan hiipivänä ja psykoottisen seiniäpäinjuoksevana.

Hilpeistä hyvinä esimerkkeinä ovat koukuttava ja hilpeä avauskappale Di Da Di Dam, söpöä ja kulmikasta yhdistävä Brutal Disco sekä kotinauhoitusten taikaa ylistävä Reeled Real. Sitten taas vaikkapa nimibiisi on kuin peura ajovaloissa ja The Elderlykin pelottaa. En Saga ja Ghost Were the Days ovat myös melkoista Suomi-noiria. Pidin muuten kovasti myös hienosti kasvavista kappaleista Pocket Rock ja All Sam sekä Chicken Shackista, jossa ollaan tyylikkäästi veitsenterällä.   

Kova arvostus Hanhiemon sinnikkyydelle! Parempi olla elossa koko ajan kuin tehdä paluu. Comebackeihin alkaa nimittäin jo vähän turtua.