”Dorianin tunnelma on vakava. Tätä ei pidä käsittää väärin, sillä se ei ole moite. Poissa on Pintandwefallin siellä täällä pilkahteleva päättömyys. Hearingin levyn äärellä ei juuri hymyilytä”, Heini Strand kirjoittaa arviossaan.
Teksti: Heini Strand, kuva: Nelli Palomäki
The Hearing: Dorian
GAEA
Karikoiden kauneudesta ja kauheudesta.
Vertailulta on valitettavasti vaikea välttyä. The Hearing on Pintandwefallin Ringa Mannerin sooloprojekti, ja sen kyllä kuulee. Mannerin lauluääni on tullut Pintandwefallin levyiltä sen verran tutuksi, että se muistuttaa emoyhtyeestä. Kun albumin sounditkin pohjaavat tietynlaiseen minimalistisuuteen, mielleyhtymät kulkeutuvat väistämättä naamionaisten pariin. Paremmalla perehtymisellä Mannerin sooloilu vie onneksi kauemmaksi.
Dorianin tunnelma on vakava. Tätä ei pidä käsittää väärin, sillä se ei ole moite. Poissa on Pinttien siellä täällä pilkahteleva päättömyys. Hearingin levyn äärellä ei juuri hymyilytä. Ennemmin meinaa tahattomasti pidättää hengitystään ja tirauttaa kyyneleen tai pari.
Ringa Manner on merkitty biisien ja niiden esitysten vastuuhenkilöksi. Tuotannon, äänityksen, miksauksen ja masteroinnin on hoidellut Pasi Viitanen, joka kuuleman mukaan on Mannerin sydämen valittu. Mannerin ohut ääni on miksattu monissa biiseissä soitinten sekaan, jonne se välillä hukkuu. Sanoista saa alkuun selvää vain tavaamalla kansivihkosta (joka on söpösti nimetty Songbookiksi). Soitannossa tärkeään osaan nousevat rummut, jotka muodostavat monen biisin sydämen (Wailoree, Wohu wohu, Metro). Myös kerrostettu laulu ja piano toimivat soundin rakennuspalikoina.
Dorian on täynnä eroa, sen kauneutta ja kauheutta. Biisit kertovat ihmissuhteiden karikoista tavoilla, jotka on helppo tunnistaa ja joilla itsekin niistä puhuisin. Jos osaisin.
Varsinaisia päännostoja levyltä ei löydy, ja kertosäkeetkin uupuvat useista kappaleista. Länkkäritempoisen Wailoreen kaiho on tuttua mutta kaunista. George as a Boyn aloitussäkeet tiivistävät kenties jotain olennaista miehisyydestä: ”It won’t take much / To get a black eye / With all the kinds of beautiful / You’ll grow up to be”. Nothing Special paljastaa ihmisen siinä eron hetkessä, kun hän on vaarassa murtua. Metro taas on kaunis kuvaus arjessa piilevästä pelosta. Se muistuttaa pitämään kiinni hetkestä ja ottamaan toista kädestä.
Arvio on julkaistu Rumbassa 11/13.