R.E.M.:n uusi albumi Collapse into Now julkaistiin toissapäivänä. Tapahtuman kunniaksi Rumban toimittaja Tomi Nordlund kasasi tunnelmapaloistaan tunnetun rockbändin velmummat biisit kattavaksi Spotify-listaksi.
Teksti: Tomi Nordlund, kuva: Warner
Amerikkalaisen vaihtoehtorockin veteraani R.E.M. on tullut 30-vuotisen uransa aikana tunnetuksi kantaaottavuudestaan ja kauniin tunnelmallisista kappaleistaan, mutta löytyy yhtyeestä veikeäkin puolensa. Miltei jokaisella R.E.M.-levyllä on ollut paikkansa myös hulvattoman naivistiselle ja itseironiselle pop-pelleilylle.
R.E.M.:iä vankkumattomasti vuodesta 1992 asti fanittanut Tomi Nordlund esittelee tämän Spotify-listan muodossa athensilaisorkesterin hullunkurisimmat hetket.
We Walk (1983)
Murmur-debyytin leppoisin raita on kirkasotsainen twee-poppis We Walk, joka oli alun alkaen puhdas vitsi. Michael Stipe matkii biisin lopussa Buddy Hollyn hikkatyyliä ja taustalla kajahtelee omituisia ääniä, jotka syntyivät rumpali Bill Berryn pelatessa äänityshetkellä biljardia studion yläkerrassa.
Little America (1984)
Tämän näppärän pikkubiisin hauskuus kumpusi tiiviistä sisäpiiristä ja kiertuebussista. ”The biggest wagon is the empty wagon is the noisiest / The consul a horse, Jefferson, I think we’re lost”. Kertosäkeessä mainittu Jefferson Holt on bändin ex-manageri.
King of the Road (1984)
Tältä R.E.M. kuulostaa kännissä! Kostean studioillan päätteeksi bändi päätti vetäistä livenä purkkiin (eli oikeammin muotoiltuna tuhota) countrylaulaja Roger Millerin klassikkobiisin King of the Road. Perin hellyttävää silti.
White Tornado (1984)
Reckoning-levyn b-puoli White Tornado on surf-instrumentaali Athensin poikien malliin. Hassu ja hauska!
Can’t Get There from Here (1985)
R.E.M. goes funk! Vaikka Fables of the Reconstruction on yksi bändin synkimmistä levyistä, mahtuu sekaan tällainenkin menevä bailupala. Biisi toimitti myös levyn ensimmäisen singlen virkaa. Kappaleen hellyttävän halpa video on totaalisen päätön. Mutta pääsivätpä pojat kirmaamaan heinäpellolle ja autoon syömään popcornia.
Burning Hell (1985)
Can’t Get There from Here -singlen b-puoli Burning Hell esitteli ”rankan” R.E.M.:in, mikä tarkoitti käytännössä kahden markan heviriffiä ja maanista ”you will burn in hell”-huutoa. Bändi itsekin on myöntänyt, ettei Burning Hell välttämättä kuulu uran kirkkaimpiin kohokohtiin. Mutta hauska hevispedeily se on.
Superman (1986)
Life’s Rich Pageant -levyn päätösraidaksi valikoitui cover 1960-lukuisen popyhtyeen The Cliquen kappaleesta Superman. Stipe ei ollut auringonpaisteisesta popbiisistä yhtä innoissaan kuin muut, joten basisti Mike Mills otti kontolleen lead-laulun. ”I am, I am, I am superman and I know what’s happening / I am, I am, I am superman and I can do anything.”
It’s the End of the World as We Know It (1987)
Näin iloisin mielin tuskin on maailmanlopusta laulettu. Biisin kertosäe on äärimmäisen tarttuva, mutta säkeistöt ovat aivan oma lukunsa. Stipe sylkee neljässä minuutissa keuhkoistaan ulos tekstiä niin nopeaan tahtiin, että perässä on vaikea pysyä.
Stand (1988)
Ehtaa purkkapoppia. Green-albumilta löytyneen hassutteluhitin pohjalle kehitettiin jopa oma tanssikin. Kitaristi Peter Buck osti Standin sooloa varten wah wah -pedaalin, efektilaitteen, jota hän ei ollut koskaan aiemmin edes kokeillut. Soolon purkitukseen riitti silti kaksi ottoa.
Radio Song (1991)
Bändi halusi Out of Timen avausraidalle mukaan räppäri KRS-Onen, olihan 1990-luvun alku ja riimeillä roiskiminen kovaa huutoa. Radio Songin kertsi on pirun kaunis, mutta muut osat ovatkin sitten tahattoman rap-komiikan juhlaa.
Shiny Happy People (1991)
Monien rakastama ja vielä useampien vihaama ”suupielet korviin”-ralli Shiny Happy People oli Stipen ja B-52’s -yhtyeen Kate Piersonin duo. Bändi ei ole koskaan soittanut biisiä keikoillaan, mutta myöhemmin he heltyivät esittämään kappaleen Sesame Street -ohjelmassa Muppets-hahmojen kanssa nimellä Furry Happy Monsters.
King of Comedy (1994)
Monster-levyltä löytyvä King of Comedy on seksikäs rockbiisi, joka ei ota itseään turhan vakavasti missään suhteessa. Kappaleen työnimi oli Yes, I Am Fucking with You.
Departure (1996)
Hölmösti rockaava täytebiisi New Adventures in Hi-Fi -levyltä kertoo bändin maailmanmatkoista.
Lotus (1998)
Trioksi kutistunut R.E.M. varmasti nautti päästessään hämmentämään fanejaan omituisella ja hullunkurisella Lotus-biisillä. ”So happy to show us, I ate the lotus”, tohkeilee Stipe kertosäkeessä. Naukuvia lauluosuuksia kuunnellessa voi joutua jopa nauramaan.
Wanderlust (2004)
Parjatun Around the Sun -albumin hupipala oli Wanderlust: kummallinen pieni kappale, josta ei oikein ota tolkkua. Joka tapauksessa biisi oli vakavahenkisen levyn löysäranteisinta antia ja albumin vihoviimeinen sinkku.
I’m Gonna DJ (2008)
Accelerate-levyn päätösraita potki energisesti siinä missä koko levykin. Pariminuuttisessa punkrock-rykäisyssä Stipe ilmoittaa keräävänsä muodikkaasti vinyyliä ja häärivänsä tiskijukkana maailmanlopun koittaessa. Ei ehkä maailman vakavimmin otettava taideteos.
Alligator_Aviator_Autopilot_Antimatter (2011)
Nimi kertonee tarpeeksi. Uuden Collapse into Now -albumin virallinen taukkirock-hetki koittaa tässä bilerevittelyssä. Peaches ja Lenny Kaye ovat hauskanpidossa mukana.
R.E.M.:in Collapse into Now arvioidaan Rumbassa 4/11 (ilm. 18.3.).