Maailmankansalainen Lykke Li teki yhden vuoden onnistuneimmista pop-albumeista. Kelpaa sitä tuollaisella meriitillä vähän suomalaisjournalistille diivailla.
Teksti: Jose Riikonen, kuva: LL Recordings
Kamera kuvaa televisioruutua, joka näyttää kuvaa muovipussista. Se tanssii tuulessa ylös, alas ja ympäriinsä kuin kaunis ballerina. Kamera siirtyy kuvaamaan nuorta miestä, joka on purskahtamaisillaan kyyneliin. Hän kuiskaa sanat, jotka lähes hajoavat tunnekuohun alle. ”Joskus maailmassa on niin paljon kauneutta. Tuntuu, etten kestä sitä. Ja sydämeni pakahtuu.”
Kohtaus on Sam Mendesin elokuvasta American Beauty (1999). Se kuvaa hetkeä, jossa ihminen tuntee niin syvästi, että se on melkein liikaa.
Ruotsalainen poppari Lykke Li katsoo paljon elokuvia. Hän tunnistaa itsensä tuosta kohtauksesta. Hänkin tuntee joskus liikaa. Oli tunne sitten kaunista tai rumaa, se tuntuu luissa ja ytimissä. Se on Lykke Lin pahin ja paras ominaisuus.
”Olen itseni pahin vihollinen”, hän sanoo.
Se kuulostaa juuri sellaiselta kliseeltä, jonka taiteellista poppia tekevän nuoren naisen täytyykin sanoa kuulostaakseen syvälliseltä ja herkältä. Mutta Lykke Li ei vaikuta falskilta.
Hänen olemuksestaan huokuu jotain perin surullista. Välillä hän reagoi kysymyksiin innostuneesti, välillä seikkaperäisesti analysoiden, mutta usein myös vetäytyen ja joskus jopa ilkeän sarkastisesti äyskien.
Tilanne tukholmalaisen taiteilijakaupunginosan kahvilassa on jatkuvasti veitsen terällä. Valitsen sanani niin varovasti kuin osaan ja yritän mittailla, mitä Lykke Lin päässä liikkuu. Varovaisuudesta huolimatta haastattelun viime hetkellä astun kysymykselläni kunnolla hänen varpailleen.
Lykke Lin kättely oli tervehtiessämme vähän haluton. Hän ei pidä promootiosta. ”Mitä enemmän teen haastatteluja, sitä enemmän olen, you know, blah”, hän sanoo ja pyörittelee silmiään.
Uuden Wounded Rhymes -albuminsa julkaisun kynnyksellä ruotsalaisesta Lykke Listä on kuoriutunut se seuraava suuri indiepoppari, josta kuhistaan Yhdysvalloissa asti. Ja kyllä hän on promootiotakin tehnyt.
25-vuotias Lykke Li, oikealta nimeltään Li Lykke Timotej Zachrisson, on istunut suurissa amerikkalaisissa talk show -ohjelmissa. Hän on kiertänyt suurilla festivaaleilla, tehnyt biisin Twilight New Moon -elokuvaan ja levyttänyt Kanye Westin kanssa.
Mutta markkinointiasioista hän ei halua puhua, koska ei sanojensa mukaan koskaan edes ajattele niitä. Samoin talk show’t olivat kuulemma stressaavia. Hän tyytyy kiittämään tuottajaansa Björn Yttlingiä, joka on auttanut Lykke Litä paljon. Mutta Lykke muistaa ilmoittaa, ettei missään nimessä ole saanut mitään ilmaiseksi.
Jätetään siis markkinointipuheet tuonnemmaksi ja kartoitetaan hieman Lykken historiaa. Lykke Li on malliesimerkki kosmopoliitista nuoresta naisesta, joka on ruotsalaisuutensa sijaan pikemminkin maailmankansalainen.
”Olen matkustanut paljon ja asunut Portugalissa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa, enkä siten ole kovin nationalistinen. Matkustaminen on vaikuttanut minuun paljon ihmisenä. Olin esimerkiksi koulussa hyvin erilainen. Olin todella avoin enkä pelännyt uusia ympäristöjä”, Lykke kertoo.
”Mutta onko matkustamiseni vaikuttanut musiikkiini? Ei niin paljon kuin ihmiset haluaisivat uskoa.”
Youth Novels -albumillaan (2008) Lykke Li haluttiin niputtaa samaan kategoriaan muiden ruotsalaisten naispoppareiden kanssa. Lykken Los Angelesissa säveltämä ja Björn Yttlingin Ruotsissa tuottama Wounded Rhymes kuitenkin haastaa ristiriitaisilla tunnelmillaan.
Albumi tarjoilee kauniita hetkiä, mutta kuin varkain euforisen osuuden jälkeen seuraa raastava kappale. Albumi poukkoilee tunnelmasta toiseen. Se antaa hyvänolon tikkarin, mutta heti perään riistää sen pois.
”Heh, tuo on itse asiassa todella hyvä luonnehdinta albumista”, Lykke sanoo ja hänen etäinen olemuksensa väistyy hetkeksi innostumisen tieltä.
”Sellaistahan elämäkin on. Jokaista huippua seuraa lasku. Sitä saattaa olla joskus täysin ekstaasissa vain huomatakseen, että sitä seuraa maailman kamalin krapula.”
Uuden albumin kirjoittamista auttoi tietynlainen krapula. Lykke oli tehnyt pitkän kiertueen, jonka jälkeen takki oli tyhjä.
”Ei kiertue-elämä ole mitään oikeaa elämää. Tavallaan kiertueelta ei jää mitään käteen. Olet lavalla tunnin ja menet hotelliin ajatuksinesi. Silloin minulla oli paljon aikaa ajatella.”
Aiemmissa haastatteluissa Lykke on kuvaillut albumin kirjoitusprosessia siten, että itse kirjoittaminen oli helppoa, mutta kirjoittamiseen vaikuttanut elämä oli raskasta. Tällä hän tarkoittaa nimenomaan kiertueella koettavaa epäelämää ja tyhjyyden tunnetta, joka kohtaa kotiin palatessa.
Lisäksi albumiin on kuulemma vaikuttanut rikkoutunut parisuhde, mutta se on taas niitä asioita, joista hän ei halua kertoa mitään.
Nyt pitää olla varovainen, ettei Lykke vedä taas haarniskaa ylleen. Puhutaan siis mieluummin siitä muovipussista, joka lenteli American Beautyssa television ruudulla, sillä sen kautta Lykke uskaltaa avata hieman syvällisemmin ajatusmaailmaansa.
”Joskus minäkin itken, kun tuntuu, että kaikki on vain liikaa. Ei sen tarvitse olla paha asia, vaan kauniskin asia. Minusta on hienoa itkeä.”
”Itse asiassa naisten itku ei liikuta minua niin paljon, mutta kun mies itkee, voi! Se on niin musertavaa”, Lykke kertoo ja muistuttaa, että hänen uudella I Follow Rivers -videollaan kuvataan, kuinka raavas mies hajoaa talvipakkasessa kuumiin kyyneliin.
Eräässä toisessa elokuvassa punatukkainen nainen toteaa pankkiryöstäjälle: ”Uskon, että on parempi tuntea liikaa kuin liian vähän.” Lainaus on Barry Levinsonin elokuvasta Bandits (2001). Vaikka Bruce Willisin tähdittämä leffa on hupsu, antaa elokuvalainaus jälleen hyvän portin käsitellä Lykken ajatusmaailmaa.
Hänkin tuntee mieluummin liian paljon kuin liian vähän, vaikka välillä se tekee kipeää. Uudella albumillaan hän laulaa kuin muistuttaakseen, ettei ikävääkään tunnetta kannata pelätä:
”Sadness is a blessing / Sadness is a curse / Sadness is my boyfriend / Oh sadness, I’m your girl.”
”Olisihan tavallaan helpompaa, jos ei ajattelisi ja tuntisi niin paljon, mutta parempi liikaa kuin liian vähän. Kaikki ihmiset ympärilläni ovat tällaisia. En osaisi samastua pinnallisiin ihmisiin.”
”Traagisinta on se, kun kasvaa aikuiseksi ja alkaa rakentaa muureja ympärilleen. Se on pelottavaa. Ja mitä vanhemmaksi tulet, sitä vakavammaksi kaikki menee. Jos sydän särkyy 17-vuotiaana, se saattaa tuntua maailmanlopulta. Mutta jos sydän särkyy 37-vuotiaana ja sinulla on miehen kanssa asunto ja lapsia, se on paljon pahempi juttu.”
Onko jokainen uusi päivä siis entistä pahempi? Muuttuuko kaikki jatkuvasti vakavammaksi ja ikävämmäksi, kun kasvaa?
”Ei, luoja sentään! Nyt minusta esimerkiksi tuntuu että kaikki on ihan ok. Jokainen päivä on erilainen erilaisine tunnelmineen. Mutta ei niitä ikäviäkään tunteita kannata karttaa tai pelätä.”
Lykke avautuu pikkuhiljaa, mutta haastatteluaikaa on jäljellä viitisen minuuttia. Kokeillaan vielä, jos Lykke olisi valmis keskustelemaan popmusiikkiin välttämättömästi liittyvästä bisnesaspektista.
Sillä käsi sydämellä, niin syvällinen nainen kuin hän ehkä onkin, hänen on tunnustettava, ettei pelkkä tunne ja hieno musiikki riitä. Olisi mielenkiintoista tietää, miten juuri Lykke on onnistunut menestymään. Miten on tultu tilanteeseen, jossa hän on se seuraava suuri popilmiö?
Sitä Lykke ei ole valmis kertomaan.
Kysyn silti: ”Maailmassa on paljon hienoa musiikkia, joka ei kuitenkaan menesty, sillä kaikki ei ole kiinni pelkästään musiikista. Myös muut asiat vaikuttavat. Miten juuri sinä olet saanut mahdollisuuden elättää itsesi musiikilla?”
Lykke katsoo pelottavan välinpitämättömästi silmiin ja voi melkein kuulla, kuinka Lykken hetken aikaa avoinna ollut muuri pamahtaa kiinni. Lykke sisällyttää sanoihinsa niin paljon ilkeää sarkasmia kuin pystyy.
”Koska olen niin hot.”
”Siinäkö se?” kysyn ja heräytän ilmoille vaivautuneen defenssinaurun.
”Se lienee ainoa syy. Ja koska minulla on kauniit jalat.”
Promoottori kehottaa viimeisiin kysymyksiin. Lykke on täysin sulkeutunut. Eiköhän tämä ollut tässä.
”Mitä? Ei viimeisiä kysymyksiä?” Lykke kysyy liki voitonriemuisesti ja kehotan toki kertomaan, jos hänellä on vielä jotain sydämellään. Lykke miettii hetken.
”Olen erittäin iloinen Egyptin puolesta.”
Selvä homma.
Haastattelu on julkaistu Rumbassa 5/11
Wounded Rhymes arvioitiin numerossa 3/11. Kuuntele albumi tästä