Swallow the Sun aloittaa huomenna debyyttilevynsä 10-vuotisjuhlakiertueen. Kysyimme yhtyeen kitaristilta ja biisintekijältä Juha Raiviolta muutamaa muistoa vuosikymmenen takaa.
Teksti: Saku Schildt, kuva: Aleah L Stanbridge / Mikko Marjakangas
Miltä debyyttilevynne kuulostaa nykypäivänä omiin korviisi? Jotkut artistit eivät kestä kuunnella vanhoja tuotoksiaan, toiset fiilistelevät levyjään ylpeinä.
”Tässä on tullut opeteltua ekan levyn biisejä kiertuetta varten ja samalla kuunneltua levyn soundimaisemaa, ja kyllä tuo yllättävän hyvältä kuulostaa vieläkin – no, ainakin omiin korviin. Levyn budjettiin verrattuna lopputulos on aika timanttinen, ja tulihan albumille muutama hyvä biisikin kirjoitettua. Kieltämättä hyvin ylpeä tunnelma on ensimmäisestä levystä, niin kuin on kaikista sen jälkeenkin ilmestyneistä. Taidettiin Reverend Bizzarren kanssa noihin aikoihin availla ovia synkemmille bändeille, ja kovasti niitä näyttää vieläkin ilmestyvän. Jotain siis varmaan tehtiin oikein.”
Mistä albumin biiseistä olet erityisen ylpeä?
”Varmaan niistä muutamista biiseistä, mitä on soitettu paljon vuodesta 2003 lähtien: Swallow, Out of This Gloomy Light ja Hold This Woe. Ehkä kuitenkin Through Her Silvery Body tai Morning Never Came ovat kaikkein parhaita. Hitaammat biisit ovat aina olleet eniten sydäntä lähellä. No, eipä meiltä taida kovin nopeita biisejä löytyä, vaikka doom-puritaaneista voi siltä välillä tuntua. Swallow the Sunin tempot ovat kuin Lada pakkasella, kun Luca Trulli suhahtaa Ferrarilla ohi niin että tukka pöllähtää. Tosin myös bändin tukat ovat jääneet vuoteen 2003.”
Mikä on mieleenpainuvin palaute, mitä olet debyyttilevystä saanut?
”Tämä on klisee, mutta paras palaute tulee tietysti faneilta. Ihmiset ovat kertoneet kiertueilla ja lähettäneet sähköpostilla vuosien mittaan tarinoita siitä, miten levy on muuttanut niiden elämää parempaan suuntaan – se vetäisee oikeasti nöyräksi ja hiljaiseksi. Musiikilla on uskomaton voima.”
Albumi sai aikanaan aika yksimielisesti suitsutusta levyarvioissa. Herättikö levy kenessäkään kriitikossa päinvastaisia reaktioita?
”Alkaa olla niin pitkä aika tuosta levystä, ettei voi muistaa kritiikkejä kovin tarkkaan, mutta aivan varmasti on tullut myös raippaa. Niin levyistä aina tulee. Muistan kyllä debyytin ajoilta, että päätäni vaadittiin vadille ja netissä julistettiin kuolemantuomioita ’false prophetille’, hah. Maailmaan mahtuu uskomatonta porukkaa. Ehkä tuohon aikaan Firebox oli sekoittanut Saint Vituksen levytilauksia meidän levyn kanssa tai jotain. No, olisin kyllä itsekin repinyt nuorempana farkkuliivini, jos Suolahden divarista ostamissani Saint Vitus -vinyyleissä olisi ollut meidän levymme. Die!”
Onko levyllä mitään fiboja, jotka ovat jääneet vaivaamaan ja jotka haluaisit korjata jos suinkin pystyisit?
”Ei hirveästi, koska tunnelma on niin paljon tärkeämpi asia kuin soittovirheet tai soundit. Varmaan muutamat tempot vaihtaisin hitaammiksi, siinäpä se.”
Soitatte tiedotteen mukaan kiertueellanne sellaisia biisejä, joita ei ole koskaan aiemmin esitetty livenä. Oliko biisejä vaikea palauttaa muistiin?
”Itse asiassa kaikkia biisejä on kyllä joskus soitettu, mutta löytyy myös sellaista materiaalia, mitä on viimeksi soitettu vuonna 2003 ja vain
yhden kerran. Yllättävän iisisti nuo kappaleet palautui muistiin.”
Jos voisit matkustaa ajassa taaksepäin, mitä neuvoja antaisit kymmenen vuoden takaiselle, debyyttilevynsä parissa askartelevalle itsellesi?
”Säästä hyvä mies hermoja ja osta studioon oikea kitara, jonka kaula ei ole yhtä mutkalla kuin Suolahden hyppyrimäen alastulorinne. No, varmaan veisin mukana myös köyden ja kehottaisin vetämään itseni jojoon levyn teon jälkeen. Että ’hyvä siitä tulee, mutta köysi on huomattavasti mukavampi vaihtoehto kuin musiikkibisnes’. Hyvä etten ilmestynyt, nyt sentään pääsee vetämään levyn biisit oikealla kitaralla!”
The Morning Never Came Anniversary Tour -päivämäärät:
18.9. Nuclear Nightclub, Oulu
19.9. Henry’s Pub, Kuopio
20.9. Kerubi, Joensuu
21.9. Klubi, Turku
26.9. Klubi, Tampere
27.9. On the Rocks, Helsinki
28.9. Lutakko, Jyväskylä