Kohtahan tuo piirretty tuleekin taas telkkarista. Rumba toivottaa numeron 12/13 Kysymys & vastaus -palstan haastattelun myötä oikein rauhaisaa jouluaattoa kaikille!
Teksti: Jaakko Kilpeläinen, kuva: Jana Blomqvist
Hei, Tuomas. Mitä kuuluu?
”Puolitoista vuotta kestänyt maailmanrundi loppui tänä syksynä. Sen jälkeen on ollut kiireisempää kuin koskaan. Nightwishin uusi kiertue-dvd on vienyt aikaa, samoin huhtikuussa ilmestyvä soololevyni.”
Uuden Showtime, Storytime -dvd:n tekijätietoluettelolla oli kuulemma vaikutusta siihen, että kiertuelaulaja Floor Jansen ja puhallinsoittaja Troy Donockley vakinaistettiin täysjäseniksi?
”Vakinaistaminen aikaistui dvd:n takia. Tiesimme jo kesäkuussa, että Floor ja Troy jatkavat bändissä. Meidän oli tarkoitus pitää siitä matalaa profiilia ensi vuoteen asti. Kun kirjoitin credittejä dvd:n bookletiin, ”vocals on this dvd by miss Floor Jansen” näytti ihan tyhmälle. Tuntui helpommalta merkitä hänet jäseneksi.”
Sooloprojektisi lopputulos on keväällä ilmestyvä Roope Ankka -teemalevy. Miksi?
”Kaikki lähti sarjakuvakirjasta Roope Ankan elämä ja teot, joka on lempitarinani. Joka kerta, kun luen sitä, pääni täyttää pauhaava musiikki. Jossain vaiheessa se oli pakko päästää irti. Tuntui myös sopivan erikoiselta idealta tehdä soundtrack kirjalle.”
Nightwishin seuraavan levyn teko alkaa ensi kesänä. Teillä on viime vuosina ollut toista sataa sessiomuusikkoa per albumi. Kasvaako heidän määränsä edelleen?
”En osaa sanoa vielä, mutta se on tuntunut luonnolliselta kehityssuunnalta. Olemme halunneet tehdä aina vain teatraalisempaa ja isompaa. Kyllä se tappinsa saavutti Imagenaeriumilla. Nyt tuntuu siltä, että seuraavalla levyllä asiat voisi tehdä aiempaa simppelimmin.”
Lapsi ja lapsuus ovat sanojasi, jotka toistuvat Nightwishin levyillä tiuhaan tahtiin. Mitä nuo sanat merkitsevät sinulle?
”Jatkuvaa inspiraation lähdettä. Viattomuus ja lapsenmielisyys ovat valtava osa tätä bändiä. Se juontaa juurensa äärimmäisen onnellisesta lapsuudestani. Niihin aikoihin palaaminen kostuttaa silmät ja saa hymyn suunpieliin.”
Mitkä lapsuuden tapahtumat ovat erityisesti inspiroineet sinua musiikintekijänä?
”Olen aina tykännyt valtavasti talvesta, ja lapsuuteni joulut olivat kaikki kaikessa. Kannoin kuusen sisään jo marraskuun alussa. Tykkäsin joulun mytologiasta, tontuista, kaikesta. Kun näin Lumiukko-animaation ensimmäisen kerran vuonna 1984 tai 1985, se tarina ja biisi räjäyttivät pääni.”
Tarinan poikaan on helppoa samastua?
”Nimenomaan! Kukapa ei haluaisi, että yöllä herätessä on uusi kaveri, jonka kanssa voi lentää taivaalla. Se on kaunis tarina, ja siinä soiva Walking in the Air on maailmanhistorian kaunein musiikkikappale.”
Lapsiteemoistasi jäi mieleen eräs Timo Rautiaisen Sarvivuori-levylle (2006) sanoittamasi kappale. Siinä lauletaan: ”Meri on nyt ilman rantaa, lapsi hiljaisen talven vaeltaa” sekä ”olit ensilumen lapsi minussa, liian kaunis maailmaani jakamaan”. Kenestä muusta tuo biisi kertoo kuin sinusta?
”En hirveästi tykkää selitellä lyriikkaa, koska siinä on myös se toinen ihminen, josta laulu kertoo. Yksi runouden ja musiikin kauneimmista asioista on, että jokainen saa tulkita ne omalla tavallaan.”
Levyjesi lyyrinen maailma välittää kuvan miehestä, joka on vuosien saatossa katkeroitunut ja jolle viha ja masennus ovat tuttuja. Missä määrin tuttuja tiloja ne ovat sinulle?
”Tuttuja ovat. Jokainen levy heijastaa ajanjaksoa, jona se on tehty. Oncea (2004) tehtäessä kaikki oli ihan hyvin, ja siitähän tuli myönteinen levy. Dark Passion Playsta (2007) taas tuli synkkä levy, kun oli se solistihässäkkä (bändi erotti Tarja Turusen syksyllä 2005) ja kaikki meni päin helvettiä. Seuraavasta levystä ei varmaankaan tule synkkää. Nyt on hyvä meininki, jotain on kai opittu ja möröt käsitelty.”
Kun artisti puhuu masennuksestaan, päihderiippuvuudestaan ja muista ongelmistaan, hän puhuu aina imperfektissä.
”Selvisin siitä ja siitä. Nousin pohjalta Fenix-linnun lailla.”
Miksihän ongelmista ei puhuta silloin, kun ne ovat ajankohtaisia?
”Ehkä ylpeys tulee vastaan? Kun on päässyt yli, on voittajafiilis. Voi olla aivojen biologiaa.”
Olet tunnettu sarjakuvien suurkuluttajana. Mikä muu kirjallisuus kiehtoo?
”Sarjiksistakin lähinnä Disney-osasto inspiroi. Supersankarihommat eivät ole koskaan kolahtaneet. Aku, Asterix, Lassi ja Leevi, siinä ne ovatkin. Luen myös fantasiaa, kauhua ja dekkareita. Sekä tietokirjallisuutta, kuten Richard Dawkinsia, Christopher Hitchensiä ja Daniel Dennettiä.”
Uskontokriitikot vetoavat?
”Joo. Dawkinsin Jumalharha on maailman hienoimpia nonfiktioteoksia. Diggailen Dawkinsia myös persoonana valtavasti. Hän on kansantajuinen ja selvästi lämmin ihminen, joka on ristiretkellä vääryyksiä vastaan. Hän ei ole ateismissaan fundamentalisti, mistä häntä syytetään, vaan hän on avoin kaikelle ja kuuntelee kohteliaasti. Esko Valtaoja on toinen sellainen.”
Mitä ajattelet uskonnoista?
”Jos kysytään, uskonko Jumalaan, eka tulee mieleen että mihin niistä. Niitä on pelkästään kirjoitetussa historiassa toista miljoonaa. Näitä asioita kannattaa miettiä rakentavassa mielessä. Kun epäilyksen siemen häviää, ollaan metsässä. Pidän kaikkea mahdollisena, mutta olen edelleen epäilevä Tuomas.”
Dawkins käsittelee evoluutiobiologiaa ja kohtalonkysymyksiä vähän samalla runollisella paatoksella, joka musiikissasi kuuluu. Onko hän tuonut jotain uutta musiikkiisi?
”Kyllä luulen niin, koska aina kun jokin koskettaa minua jotenkin, se purkautuu musiikkiini. Tieteen ja uskonnon kelailu on viime aikoina voinut heijastua musiikkiini. Tästä on sellainen konkreettinen esimerkki, että kun tutustuin Esko Valtaojan tuotantoon, niin pitihän hänet saada mukaan uudelle dvd:lle. Valtaoja on dokumentin kertojanäänenä!”
Haastattelu on julkaistu Rumbassa 12/13.