Historia toistaa itseään Egyptissä: Jälleen syytetään metallibändejä saatananpalvonnasta

05.09.2012

Musiikin sananvapaudella ei mene hyvin Egyptissäkään.

Muistatko vielä vuoden 1997 satanistipidätykset Egyptissä? Silloin pidätettiin satakunta raskaan musiikin ystävää perusteena, että he kuuluivat huumeita ja vapaata seksiä lietsovaa satanistiseen kulttiin. Epäiltyjä pidettiin vangittuna useampia viikkoja, mutta lopulta heidät oli todisteiden puuttuessa pakko vapauttaa.

Nyt satanistivainot nostavan jälleen ruman päänsä samoissa maisemissa. Muslimiveljeskunnan FJP-puolueeseen (Freedom and Justice Party) kuuluva lakimies Ismail El-Weshahy on tehnyt kanteen Kairon Zamalekin kaupunginosassa sijaitsevaa El-Sawy -kulttuurikeskusta vastaan. El-Weshahy syyttää kulttuurikeskusta satanististen rock-konserttien järjestämisestä.

Lakimiehen mukaan eräs hänen asiakkaansa oli osallistunut kulttuurikeskuksen 31. elokuuta järjestämään tapahtumaan, jossa esiintyi useampia metalliyhtyeitä. Tässä tilaisuudessa oli nuorilla ollut satanistisia symboleja vaatteissaan ja jotkut olivat myös harjoittaneet saatananpalvonnaksi tulkittavia rituaaleja.

Satanismi ja saatananpalvonta ovat asiaan perehtyneiden mukaan aivan eri asioita, mutta tässä tapauksessa mitään eroa tuskin vedetään.

Viikonloppuna egyptiläisen Enraged-yhtyeen perustajajäsen Wael Osama latasi YouTubeen videon, jolla hän puolusti metallimusiikkia  ja -yhtyeitä El-Weshahyn syytöksiltä. Ahram Online -lehdelle antamassaan haastattelussa Osama painotti, että on syytä olla huolissaan kansan reaktiosta näin vakaviin syytöksiin. Hän yrittää nyt tehdä parhaansa käytettävissä olevan median avulla ja lisätä egyptiläisten tietoisuutta metallin alakulttuurista.

Lisää luettavaa