Hittikaruselli 2/13: Justin Timberlake, David Bowie, Amaranthe, The Knife, CMX…

13.03.2013

Rumban päätoimittaja Teemu Fiilin ja avustaja Joonas Kuisma pika-analysoivat nipun uusia kappaleita. Olihan siellä monenlaista.

Kuva: Marek Sabogal

Shout Out Louds: Blue Ice
Kymmenvuotias tukholmalaisbändi julkaisi helmikuussa neljännen albuminsa Optica. Levyn ensisingle Blue Ice on juuri sellaista eleganttia elektronista musiikkia, jota Ruotsista tulee tällä hetkellä läjäpäin. Syvää tietotaitoa tuottajan tuolilla edustaa Johannes Berglund.

TF: Saan vahvat Springsteen-vibat tästä kappaleesta. Kuulostaa tämä monelta muultakin 1980-luvun singer-songwriterista. Tämä on ainakin puoliksi AOR:ia. Onko amerikkalaisen sydänmaan rocksoundi nyt se, joka on lyönyt itsensä läpi indiepuolella?

JK: Ehkäpä sydänmaarock on seuraava retroaalto? Syntetisaattori- ja rumpusoundit ovat kyllä liikuttavan 1980-lukulaisia. Varsinkin virveli on miksattu härskiksi, mutta olisihan sitä voinut vielä enemmänkin kaiuttaa. Arvostan myös yksinkertaista kahden äänen kitarasooloa.

TF: Tästä biisistä on ollut paljon juttua netissä, sillä Shout Out Louds oli kaiverruttanut muutaman kymmentä jäävinyyliä promotuotteeksi.

JK: Huikeaa! Voiko sellaista soittaa? Kerran? Ainakaan pr-työntekijöiden ei kannata kauheasti lähetellä niitä postissa.

TF: Kaipa sitä voi kuunnella, jos sen laittaa suoraan pakkaseen. Novelty-arvo on suuri ainakin.

JK: Jännää, ettei The Flaming Lips ole tehnyt tuota samaa. Hiilihappojäähän. Itse biisi on kyllä tyylinsä vanki: muodollisesti pätevä ja tyylikäs, muttei sävellyksenä mieleenpainuva. Täysin harmiton kappale.

TF: Tästä ei jää mieleen mitään. Soundi on todella seesteinen ja aikuismainen. Tyyliharjoitelma, jolla ei ole juuri hittipotentiaalia.

JK: Jäin miettimään biisin funktiota. Jos se olisi vähän parempi, se voisi olla seuraavan Xavier Dolan -elokuvan soundtrackillä. Jokin tässä synnyttää selkeästi rajatun, elouvallisen mielikuvan.

TF: Myös hyvän videon kanssa tämä voisi toimia hyvin, mutta sinällään en saa suuria kicksejä. Tyhjä asia on vain paketoitu kauniisti. Saatan kuitenkin antaa vielä albumille mahdollisuuden.

JK: Minä en. Jos ensimmäinen single jää mieleen pelkkänä pastissina, se on joku valittu huonosti tai tuleva albumi on huono.

Justin Timberlake: Suit and tie
Yksi viime kuukauden laajimmista sosiaalisen median joukkopsykooseista koettiin, kun Justin Timberlake ilmoitti aivan yllättäen palaavansa musiikintekijäksi MySpacen kehittämisen ja surkeiden elokuvien parista. Uudesta kappaleesta tehtiin teaser-video, joka nosti odotukset pilviin. Mutta paluusingle laadultaan kaiken meuhkaamisen väärti?

JK: Miksi Suit and Tie -singlen kannessa on smokki ja rusetti? Biisin nimen pitäisi olla Tuxedo And Bowtie.

TF: Minusta on todella siistiä, että musiikkia julkaistaan nykyään tällä tavalla, täysin varoittamatta. Kukaan ei osannut odottaa tätä tulevaksi.

JK: Muistan, kun vanha opettajani vertasi Radioheadin In Rainbows -temppua Beatlesin Sgt. Pepperin ilmestymiseen. Hän muisti sukupolvikokemuksen, jolloin jokainen sai levyn samaan aikaan ja kuunteli sen illalla. Seuraavana aamuna koulun pihalla ruodittiin levy läpi. Nettijulkaiseminen on palauttanut samanaikaisuuden tunteen musiikin kuunteluun.

TF: Totta! Vaikka internet on pirstaloinut musiikkikentän, on edelleen olemassa sellaisia isoja nimiä kuten Justin Timberlake, jotka kiinnostavat kaikkia. Minulle tuli Justin videoilmoituksesta hirveän hyvä fiilis.

JK: Minä en tiennyt, että odotan uutta materiaalia Justinilta, ennen kuin näin sen videon. Haluaisin tehdä omasta elämästäni samanlaisen. Saisiko kaiken vaikuttamaan niin helvetin tärkeältä ja isolta. ”Lehtori hoi, täältä se ruotsin essee tulee”!

TF: Nykyään kaikella on teaser. Ennen leffoilla oli trailer ja levyiltä lohkaistiin single, mutta nyt tehdään jo yhtä biisiä varten teaser-videon. Itse biisi ei ole millään tavalla yllättävä, mutta se osoittaa vahvaa osaamista. Justified– ja Futuresexlovesounds -levyjen jälkeen odotin, että korvien eteen olisi laskeutunut avaruuslaiva.

JK: Suit and Tie kuulostaa siltä, että se on ollut aina olemassa. Se on ”ihan hyvä”. Ainoastaan ärsyttää tuo homeinen, irrallinen ja täysin turha Jay Z -vierailu.

TF: Ehkäpä se, että kappale ylipäänsä ilmestyi, oli se juttu. Ollaan tyytyväisiä, että Justin tekee taas musiikkia.

Kuningas Pähkinä & Setä Tamu: Hei Scully
Tyttö sinä olet meritähti -massahitillä listoille tunketuneesta Yön polte -yhtyeestä tutut pitkän linjan vaasalaismiehet hallitsevat Suomen hittiräppiä rautaisella otteella. Hei Scullyn sulavasti X-filesia ja E.T.:tä sekoittavaa videota on katsottu yli 500 000 kertaa YouTubessa. Spotify-palvelussa biisi keikkui kuunteluhetkellä Suomen toiseksi suosituimpana kappaleena.

JK: Hetkinen. Kertooko tämä biisi runkkaamisesta?

TF: Kyllä vain. Tämä on runkkausbiisi, johon on näppärästi yhdistetty Scully mukaan.

JK: Kukas tämä Scully nyt olikaan?

TF: Äh. Dana Scully X-filesista, joka oli männävuosien kaikkien nörttipoikien päiväuni. Vähän niin kuin Wonder Woman.

JK: No se selittää! ”Dumppaa se Mulderi / tai tapahtuu taas uus murderi” on hemmetin sympaattinen riimi.

TF: Kunkulla ja Tamulla on ollut huumoripuoli mukana jo sieltä vuosituhannen vaihteesta asti. Ihan näin danceä musiikki ei kuitenkaan muistaakseni ole ollut. Tämä on varsinainen Corolla-biisi.

JK: Härskille Corolla-rapille on nyt tilausta. JVG osui läpilyönnillään kultasuoneen, johon Matin Pakkotoistolla, Teflon Brothersin Seksikkäin jäbä ja muut yrittävät päästä käsiksi. Pohdin usein, että kuka tätä kuuntelee, mutta pikkupaikkakuntien baarit ja lasinsiruiset onnelat paljastavat, missä mennään.

TF: Teflon Brothersin levyhän on oikeastaan kosmista vittuilua tätä musiikkia kuluttavalle yleisölle. Kuningas Pähkinä ja Setä Tamu ovat kuitenkin jollain tapaa suloisia vanhoja ukkoja. Kaikki eivät voi näyttää Cheekiltä.

JK: Mikä ei toki poista sitä seikkaa, etteikö tämä olisi todella laskelmoitu tuote. Kaikki tietävät, että Petri Nygård ja Stig ovat tätä nykyä kansallissankareita.

TF: Nygård-linjalla tässä mennään. Mikä kiinnostaa nuoria miehiä? Runkkaaminen. Tehdäänpä siis kappale siitä.

Juttu jatkuu seuraavalla sivulla:

Lisää luettavaa