Rumban Heini Strandin mielestä Kemmurun kolmannella albumilla osutaan välillä asian ytimeen, mutta koko mittaansa kaikki kappaleet eivät kanna.
Teksti: Heini Strand, kuva: Monsp
Kemmuru: Meiltä puuttuu kaikki
Monsp
Monessa kappaleessa on lupaava alku. How 2 Surviven biitit herättävät kuulijan mielenkiinnon, mutta räppärit tuntuvat riimittelevän keskenään eri asioista. Mitä vaa voi tapahtuu -biisi lähtee uhkaavasti käyntiin, mutta latistuu hiljalleen tyhjän toistoksi.
Osa kappaleista sen sijaan kantaa alusta loppuun. Kobehärän absurdeja riimejä on mukava toistella ja Meyan rahojen lama-analyysiin helppo yhtyä. Äiti äiti päättää levyn kunnialla.
Vierailijoina levyllä vilahtaa Kemmurulle tuttuja nimiä. Stepa yllättää mielipiteillään How 2 Survivella. Ruudolfin ansiosta Tikiksen Prince on levyn ehdoton kohokohta. Etenkin räppärin referoima toinen kohtaaminen biisin nimihenkilön kanssa on hulvatonta kuultavaa.
Vanha kunnon Dxxxa on elementissään Humehii-biisissä, joka sekin tosin taantuu loppua kohden sekavaksi sanapuuroksi.
Arvio on julkaistu Rumbassa 7/10.