Tulevaisuuden tusina 2016: Ja korkeimmalle korokkeelle tulokasäänestyksessä nousi tällä kertaa…

14.10.2015

Rumban ja YleX:n masinoiman Tulevaisuuden tusina -äänestyksen ykkössijalle nousi tänä vuonna napakasti nimetty Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS. Paljon onnea voittajalle! Äänestyksessä musiikkialan ammattilaiset ja innokkaat harrastajat kertovat, ketkä heidän mielestään ovat tämän hetken lupaavimman artisti- ja yhtyetulokkaat.

Teksti: Santtu Reinikainen

Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS Facebookissa.

Mistä ihmiset ensimmäiseksi puhuvat, kun he puhuvat Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS -yhtyeestä? No tietenkin siitä nimestä.

Bändin rumpalia Janne-Petteriä nimen vaihto vähän houkuttaisi, mutta hänen mukaansa se taitaa olla hieman myöhäistä. Syy siihen on kuitenkin iloinen juttu: musiikkialan ammattilaisista ja asiantuntijoista koostuva raati on äänestänyt HYESTJFAV:n Suomen lupaavimmaksi nuoreksi yhtyeeksi.

Bändi ottaa tavatessamme voiton iloisen typertynein mielin vastaan. Miellyttävä vertailukohta löytyy viime vuoden tusinan voittaneesta Teksti-TV 666:sta, jonka viime kesän hurjat keikkamäärät ruokkivat uskoa voiton vaikutuksiin tosimaailmassa.

Kotimaassa suitsutusta on tullut äänestysvoiton lisäksi ainakin Soundin levyarviossa, jossa Pekka Laine naksautti yhtyeen debyyttialbumilla Teenage Sweetheart täydet viisi tähteä.

”Kolme tähteä olisi ollut kova pettymys, neljää vähän toivottiin, mutta viisi tähteä oli meille kuin maailmanmestaruus”, Janne-Petteri kertoo.

Monen muun TT-bändin lailla Häväreillä on selkeä visio ulkomaanvalloituksesta: ”Se on suurin unelma”, bändi ilmoittaa kuin yhdestä suusta asiaa sivuttaessa.

Se kertoo aika paljon nykyisen parikymppisten sukupolven kansainvälistymisestä. Ajatus että suomalaisbändien mahdollisuudet maailmalla ovat päivänselvä asia on manner-Euroopan musiikkiristiretkillä tappioita kärsineille aiemmille bändisukupolville varmaan vähän vieras.

Yhtye ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ole tehnyt soittamisen lisäksi kansainvälisen tai minkään muunkaan menestykseen eteen juuri mitään. Siitä vastaa yhtyeen manageri Martin Linnankoski. Hyvin vastaakin, sillä muun muassa hyvämaineiset musiikkisaitit The Line of Best Fit Englannista ja Consequence of Sound Yhdysvalloista ovat kiinnittäneet Jane Fondaan huomiota.

Häväreiden musiikki ei ole varsinaisesti radioformaatteihin sopivaa, joten ilman menestystä ulkomailla yhtye painii kotimaisten musiikkipiirien ylistyksestä huolimatta niin syrjässä valtavirrasta, ettei yhtyeestä liene elinkeinoksi. Se on kotimaisen musiikkimaailman realismia vuoden 2015 malliin.

Tämän bändi myös itse hyvin tiedostaa.

”Onhan tämä loppujen lopuksi aika marginaalia”, kosketinsoittaja ja säveltäjä Ekku Lintunen sanoo.

”Myynnistä jää aika vähän käteen, joten keikkoja pittää tehdä paljon, että jotenkin pärjää. Ja tietysti Susse käy töissä.”

Eli Susse elättää bändin?

”Näinhän se on!”, laulaja-basisti Susse Pilli-Sihvola kommentoi naurun keskeltä.

Lasten Hautausmaan Tulevaisuuden tusina -äänestyksen kolmossija tarkoittaa, että kaksi kolmesta Suomen lupaavimmasta bändistä tulee Kouvolasta.

”Suurin syy on varmaan tekemisen puute. Kouvolassa ei voi tehdä oikein muuta kuin mennä treenikämpälle soittamaan tai KooKoon tai KPL:n peliin”, kovaksi lätkäfaniksi ilmoittautuva Janne-Petteri virnistää.

”Treeniksellä tulee vietettyä aika paljon aikaa.”

Kuten Tulevaisuuden tusina -tulokset todistavat, kouvolalaisnuorten seuraelämän köyhyys on kuitenkin suomalaisen musiikkifanin rikkaus. Kiitos Kouvola!

Lisää luettavaa